Teollisuus on muutoksessa digitalisaation, kasvavan automaation ja tekoälyratkaisujen myötä. Miten hyödyntää käyttäjätutkimuksen metodeja, kun tavoitteena on kehittää älykkään teollisuuden toimialaa kohti ihmislähtöisempää ja tehokkaampaa suuntaan kansainvälisessä toimintaympäristössä?
Goforen vanhempi käyttäjätutkija Suvi Leander jakaa kokemuksiaan:
Viime vuonna johdin kahta kansainvälistä käyttäjätutkimusprojektia teollisuuden suuryritysten parissa. Yksi organisaatioista kehittää raskaita työkoneita, joita käytetään maailman eri kolkissa, toinen valmistaa tuotteita, joita käytetään ajoneuvoissa maailmanlaajuisesti.
Tutkimusten tavoitteena oli ymmärtää ihmisen ja koneen välistä vuorovaikutusta, tunnistaa nykyjärjestelmien haasteita ja ratkaista käytettävyysongelmia. Tuloksia käytettiin uuden sukupolven järjestelmien suunnittelussa sekä innovaatio- ja uudistushankkeissa. Käyttäjätutkimukset toteutettiin vierailemalla erilaisilla tehtailla viidessä Euroopan maassa.
Muutoksen kaksi puolta: teknologinen ja ihmiskeskeinen
Digitaalisten ja automaatioratkaisujen maturiteettitaso vaihtelee raskaan teollisuuden tuotantolaitoksissa paljon. Usein uudistuksissa keskitytään teknologioiden tekniseen käyttöönottoon. On kuitenkin muistettava, ettei tehdas koostu vain koneista ja kokoonpanolinjoista; työntekijät ovat ratkaisevassa roolissa.
Teknologisten uudistusten käyttöönotto vaatii teknisen puolen lisäksi usein myös ihmisten asenteiden, osaamisen ja työtapojen muutoksia. Perustavanlaatuisia muutoksia harvoin saadaan aikaan pakotetusti. Sen sijaan ne tulee toteuttaa lempeästi, jotta muutosvaikutukset ja uudet toimintatavat voidaan nivoa ihmisten työn arkirutiineihin. Asiaa ei helpota se, että me ihmiset luontaisesti tykkäämme pysytellä vanhoissa totutuissa tavoissa kuin omaksua uutta. Uusien asioiden kohtaaminen voikin joskus näyttäytyä käytöksenä, jota muutosvastarinnaksikin kutsutaan.
Jotta uuden teknologian omaksuminen onnistuisi teollisuuden kontekstissa, meidän tulee:
- ymmärtää paremmin ihmisen ja käyttäjän näkökulma
- ottaa tehtaiden työntekijät mukaan digitalisaatio- ja automaatiouudistusten suunnitteluun
- innovoida ratkaisuja, jotka eivät tähtää vain parempaan tehokkuuteen, vaan myös parempaan työtyytyväisyyteen ja tulevaisuuden työympäristöön
- Ymmärtää, miten työntekijöiden roolit muuttuvat, millaisia uusia vastuita, työtehtäviä ja koulutustarpeita ilmenee esimerkiksi automaation lisääntyessä
Tätä kaikkea voidaan tutkia syvällisesti perinteisellä käyttäjätutkimuksella, todellisessa työkontekstissa. Perinteinen käyttäjätutkimuksen yhdistelmä, joka sisältää havainnointia sekä eri roolien haastatteluita on näissä tilanteissa lyömätön. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lähdemme vierailuille tehtaisiin, raskaan teollisuuden oikeaan käyttökontekstiin. Siellä näemme omin silmin työskentelyn hyvät ja huonot puolet, voimme puhua loppukäyttäjien kanssa, kuulla heidän ajatuksensa ja käyttää empatiaa heidän kokemustensa ymmärtämiseksi.
Syvempi käyttäjäymmärrys empatian avulla
Tutkimuksemme molemmissa esimerkeissä organisaatioilla on moderneja teknologioita käytössä sekä innovatiivisia ideoita automaatiotason nostamiseen. Mitä kuitenkin puuttui, oli syvä ymmärrys ihmisen ja koneen välisestä vuorovaikutuksesta ja ongelmien luonteesta, joita käyttäjät kohtaavat työpäivän aikana.
Tämän tutkimuksen avulla organisaatiot halusivat lisätä empatiaa tehdastyöntekijöiden, operaattoreiden, kehitysinsinöörien ja huoltoasiantuntijoiden keskuudessa. Käyttäjäymmärryksen keräämisen lisäksi yksi tavoite oli saada työntekijät tuntemaan, että ovat tulleet kuulluiksi.
Tehdasvierailujemme aikana operaattorit olivat iloisia ja jopa yllättyneitä siitä, että joku halusi kuulla juuri heidän ajatuksiaan ja parannusehdotuksiaan.
Jotkut huoltomiehet toivat jopa mukanaan listoja kipupisteistä ja toiveista, ja kertoivat että olivat odottaneet tätä tilaisuutta vuosia. Käyttäjätutkijan näkökulmasta tällaiset tavoitteet ovat parhaimmasta päästä, sillä kuulluksi tulemisen kokemus on yksi tärkeä sivutuote monen käyttäjätutkimuksen tekemisessä.
Ratkaisuja ongelmiin, aihiota tulevan kehittämiseen
Molemmissa tutkimuksissa tulokset tarjosivat konkreettisia ratkaisuja olemassa oleviin ongelmiin ja suurempia kehityshankkeita tulevaisuuden tiekartoille. Lisäksi työntekijöiden mukaan ottaminen uudistusten suunnittelussa, parantaa uusien ratkaisujen hyväksymistä ja työntekijöiden sitoutumista niihin tulevaisuudessa.
Teknisten ja käyttöliittymäongelmien lisäksi löysimme myös merkittäviä työkontekstiin liittyviä asioita, kuten roolimuutoksiin liittyviä asenteita, kulttuurisia näkökulmia eri maissa ja kommunikaatioon liittyviä löydöksiä. Eri maiden väliset kulttuurierot eivät ainoastaan liity erilaisiin ongelmiin, vaan johtavat myös erilaisiin ratkaisuehdotuksiin. Syvä käyttäjäymmärrys on erityisen tärkeää parempien ratkaisujen suunnittelussa.
Mitä voimme oppia digitalisaation tuomista muutoksista raskaan teollisuuden parissa?
On tärkeää ottaa teknologian loppukäyttäjät aidosti mukaan muutokseen ja luoda heille kokemus siitä, että heitä kuunnellaan, sillä he ovat asiantuntijoita oman työnsä parantamisessa.
Haluatko kuulla lisää?
Oletko kiinnostunut keräämään ja hyödyntämään käyttäjäymmärrystä myös omassa organisaatiossasi? Ota yhteyttä suunnittelupalveluihimme.
Näin sen teimme: Tutkimuksen toteutus
Vietimme muutamia päiviä jokaisella tuotantolaitoksella, joissa pyrimme haastattelemaan mahdollisimman monia rooleja.
- Ensimmäinen vaihe: Sisäisten sidosryhmien haastattelu taustan, termien, prosessien ja eri roolien työnkulkujen ymmärtämiseksi sekä tehdasvierailujen haastatteluskriptien valmistelemista varten.
- Tehdasvierailut: Havainnointi ja contextual inquiry -tuotantotiloissa, joissa pyrittiin ymmärtämään työympäristön, ergonomian, työtahdin, toistuvien tehtävien, koneiden käytön, kommunikaation, manuaalisten tehtävien ja automaatiotason vaikutuksia päivittäiseen työhön
- Syvähaastattelut: Yksilö- ja ryhmähaastattelut tunnistettujen roolien, kuten operaattoreiden, huolto- ja kehitysinsinöörien kanssa.
- Laadullinen analyysi: Havainnointimuistiinpanojen ja haastatteludatan sisällönanalyysi
- Kattava raportti: Käyttäjäymmärryksen kuvaaminen, mukaan lukien valitut artefaktit kuten käyttäjäprofiilit tai persoonat, sidosryhmäkartat, empatiakartat, konseptimallit ja tulevaisuuden ennusteet.