Blogi 19.5.2021

Näin syntyi Suomen ensimmäinen pesischatbot

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 3 vuotta sitten.

Aloitin kolme kuukautta kestävän työharjoitteluni Goforella marraskuun 2020 alussa liittyen tietotekniikan opintoihini Jyväskylän yliopistossa. Työtehtävikseni mietittiin monenlaista: käyttöliittymäsuunnittelua, markkinointia ja tietoturvaa sekä ohjelmointitehtäviä liittyen erityisesti salibandyseura TPS:n käyttöön kehitettyyn Granny-chatbotiin. Koronatilanteen takia työharjoittelun aloittaminen aiheutti hieman jännitystä, mutta onneksi harjoittelu saatiin käyntiin sovitusti.

Työprojektikseni sain pesisbotin. Ajatus chatbotista pesäpalloilun käytössä lähti Goforen ja pesäpalloseura Jyväskylän Kirittärien yhteistyöstä sekä siitä, että myös itse pelaan seurassa pääsarjatasolla superpesistä. Pesisbotin tarkoitus on auttaa Kirittärien faneja löytämään tietoa seurasta sekä tehdä Kirittärien pelaajista kerätystä datasta saavutettavampaa. Tavoitteena oli myös auttaa tuoda Kirittäriä urheiluseurana lähemmäksi digitalisaatiota.

Projektin alku kului pääasiassa suunnittelussa ja itse botin teknisessä toteutuksessa. Samalla tutustuin luontevasti uuteen työpaikkaani ja työkavereihini. Pian meillä jo olikin valmiina ensimmäinen demoversio, jota goforelaiset Jyväskylän toimistolla pääsivät testaamaan. Hienoa, että omat työkaverini auttoivat myös osaltaan minua projektini testivaiheessa. Huomasin nopeasti, että apua oli helposti saatavilla, mikä varmasti edesauttoi itse botin ja sen tarinan nopeaa rakentumista. Tämä osoittaakin mielestäni konkreettisesti sen, miksi Goforen arvoja ovat muun muassa toisista huolehtiminen ja yhdessä tekeminen. Vaikka toimistollamme olikin etätyösuositus koko harjoitteluni ajan, tunsin kuuluvani joukkoon ja sain apua ja tukea.

Kun tekninen toteutus oli lähestulkoon valmis, oli aika miettiä pesischatbotin julkaisemista ja markkinointia. Botti on määrä julkaista fanien ja katsojien käyttöön superpesiskauden 2021 kynnyksellä Jyväskylän Kirittärien verkkosivuilla. On ollut mahtavaa olla mukana projektissa, jossa on päässyt itse osallistumaan sen jokaiseen vaiheeseen suunnittelusta julkaisemiseen saakka. Oli mukavaa huomata, miten yliopistossa oppimani asiat toimivat ja toteutuvat käytännön työelämässä. Tästä huolimatta pääsin kuitenkin käyttämään myös itselleni aiemmin tuntemattomia tekniikoita ja sovelluksia, mikä piti projektin toteuttamisen mielekkäänä.

On ollut upeaa päästä osaksi Goforen työyhteisöä ja saada tutustua yrityksen tapoihin toimia yhdessä ja itsenäisesti. Ja mikä parasta, kyseinen projekti sekä työni Goforella jatkuu, sillä harjoitteluni jatkoksi sain töitä yhtiön Jyväskylän toimipisteeltä. Voin nyt ylpeänä sanoa, että olen goforelainen.

Kuva: Goforelaiset Petteri Mäkeläinen (vas.), Eeva Mäki-Maukola, Jari Hietaniemi ja Arto Puikkonen Jyväskylässä Hippoksen pesäpallostadionilla, missä Kirittäret pelaa kotiottelunsa. Kuva: Jyrki Röppänen/Foto-Antti 

Pesisbotti julkaistaan Jyväskylän Kirittärien verkkosivuilla 24. toukokuuta

Lue myös

Eeva Mäki-Maukola yhdistää työn, urheilun ja opiskelun Jyväskylässä

Gofore

goforecrew

Jyväskylä

Eeva Mäki-Maukola

Eeva työskentelee ohjelmistokehittäjänä Goforella, toimii Jyväskylän Kirittärien superpesisjoukkueen kapteenina ja on saamassa kesän 2021 kynnyksellä kandin paperit tietotekniikasta Jyväskylän yliopistosta. Pian alkavalla pesäpallokaudella Suomen kärkipelaajiin lukeutuvan Eevan kädenjälki näkyy paitsi pelikentällä, myös seuran nettisivulla julkaistavassa pesischatbotissa.

Takaisin ylös