Blogi • 01.06.2022

Petyitkö projektiin?

Petyitkö projektiin?

Hei devaaja, oletko ollut joskus todella pettynyt työsi sisältöön? Nimittäin minä olin ja haluan varmistaa ettei sinulle käy samalla tavalla. Näin se tehdään Goforella itsekehittämämme järjestelemän, Hohdon, avulla.

Taustatarina – Oma pettymys

Lipsautin itseni sisään Goforelle ”pienenä alanvaihtajana” seitsemän vuotta sitten. Halusin oppia web-kehitystä modernilla pinolla.

Olin jo ennestään kokenut kehittäjä teollisuus- ja mobiili-, Windows-työpöytäsovelluksissa. Halusin oppia tekemään moderneja web-sovelluksia eli pääasiassa Nodea, Angularia, Reactia ja Javaa. Valitsin Goforen, koska arvioin firmassa omat kehittymismahdollisuudet parhaiksi, vaikka muitakin tarjouksia oli pöydällä paremmalla palkalla.

Alku Goforella tuli pienenä yllätyksenä. Taustani vuoksi päädyin tekemään ylläpitoa sovellukselle, joka oli kuin kiusallaan toteutettu Java 1.4:llä Windows CE -ympäristöön. Tavallaan aika hard core -kehitystä, joka olisi voinut olla hauskaakin, mutta näköalattomien teknologioiden lisäksi projekti oli yhden miehen ylläpitoa erään toisen toimittajan kehittäjien kanssa. Eli olin siellä pääasiassa yksin naapurifirman kauluspaitojen kanssa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sain opiskeltua projektin ohessa uusia tekniikoita Goforen ajalla, kävin scrum master -koulutuksen firman rahalla ja sittemmin olen päätynyt todella mielenkiintoisiin hommiin projekteissa, myöhemmin People Personiksi ja nyt viimeiseksi yhdistämään kehittäjiä ja projekteja.

Kun pääsin vaikuttamaan konsulttien projektitoiveiden toteuttamiseen olen halunnut huolehtia, ettei kenellekään käy kuten minulle.

Ja näin se tehdään!

1 – Omat toiveet esille

Goforen järjestelmä projektien ja ihmisten yhdistämiseen on Hohto. Se on itsekehittämämme järjestelmä, jossa majailevat asiakkaiden tarpeet ja kehittäjien profiilit.

Hohdossa on kaksi tapaa kuvata kehittäjän kiinnostukset: taidot ja vapaa kuvaus.

Taidoissa ⭐️ kuvaavat osaamistasoa ja ❤️ omaa kiinnostusta tekniikkaan. Esimerkiksi itse pidän C#:sta edelleen ja hallitsen tekniikan hyvin, joten olen merkinnyt Hohtoon 4 ⭐️ ja 5 ❤️.

Tämän tiedon lisäksi on paljon hankalammin mallinnettavia kiinnostuksia, joten niiden kuvaamiseen sopii paremmin vapaa teksti. Meillä on valmis kahdeksan kysymyksen patteri, jonka pyydämme jokaista kehittäjää täyttämään.

Esimerkiksi ”What kind of role you want to work in” antaa jo hyvät mahdollisuudet kuvata omaa unelmarooliaan paljon laajemmin kuin pelkät taidot.

Näitä tietoja on hyvä käyttää seuraavassa vaiheessa, jossa projekteja aktiivisesti ehdotetaan.

2 – Projektin valinta

Hohdossa kaikki asiakastarpeet ovat kaikille läpinäkyvästi esillä ja kaikilla on tasavertainen mahdollisuus päästä haluamaansa projektiin. Samaa Hohto-korttia pääsee katsomaan kaikki toimistoassistentista talouspäällikköön.

Käytännössä kaikille vapautuville ja aloittaville kehittäjille heidän oma People Person (aka huolehtija) ehdottaa sopivia projekteja. People Personit tuntevat parhaiten omat ihmisensä ja osaavat hyvin jo bongata sopivia projekteja.

Ehdottaminen on siksi tärkeää, että projektien ja ihmisten yhdistelyssä säilyy aktiivinen ote. Näin jokainen pääsee ehdolle (myös itseään voi käydä ehdottamassa) sopiviin kortteihin ja kertomaan oman sanansa.

Monesti hyviä vaihtoehtoja on monta. Silloin toivomme kehittäjältä tarpeiden priorisointia, jotta osaamme tehdä valintoja usean tarjouksen voittaessa.

3 – Projektikierto

Menikö projektin valinta kuitenkin pieleen? Näin välillä käy, koska aina kaikkea tietoa projektista ei ole saatavilla, elämäntilanteet, tarpeet ja kehityskiinnostukset kehittyvät ajan kanssa.

Silloin ratkaisu on projektikierto. Varmaan jo arvasittekin, että tämäkin tehdään Hohdossa People Personin avustuksella.

Projektikierto tarkoittaa sitä, että kehittäjälle aloitetaan uuden projektin etsintä ja vastaavasti hänen nykyiseen projektiin etsitään korvaaja. Kun molemmat toteutuvat, meillä on projektikierto.

Käytännössä projektikierto tapahtuu noin 1–3 kuukaudessa eli tässä kehittäjältä toivotaan vastuullisuutta nykyisen projektin osalta.

Haluatko tietää lisää millaisia projekteja meillä on tarjolla? Laita viestiä LinkedInissä tai ota yhteyttä työpaikkailmoituksen kautta.

Juho Pentikäinen

Devaajataustainen Juho huolehtii työkseen Goforen People Personeista ja rekrytoijista. Nähdään pyörälenkillä.

Linkedin profile

Piditkö lukemastasi? Jaa se myös muille.