Psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistunut tietomurto pysäytti viime viikonlopun aikana koko Suomen. Keskuksen joutuminen tietomurron kohteeksi kohdisti kaikkien huomion tietoturvaan. IT-alalla vuosia työskennelleenä ja terveydenhuollon digitalisaatiota työn puolesta edistäneenä, asia on minulle hyvin henkilökohtainen.
Haluan jakaa tuntemukseni asiaan liittyen ja samalla muistuttaa, että kuka tahansa meistä voi joutua tietomurron kohteeksi siitä huolimatta, että tekisi itse kaikkensa oman tietoturvan säilyttämiseksi. Muistetaan myös, että uhrien leimaaminen junan alle hyppääviksi, epätasapainoisiksi ihmisiksi on yksinkertaisesti väärin. Terapiaan hakeutunut henkilö on päinvastoin vahva ihminen, joka ei heikommassakaan tilanteessa ole hypännyt junan alle, vaikka siltä olisi ehkä jossain vaiheessa tuntunut. Avun hakeminen on rohkeutta. Toivottavasti tämä tapaus ei tee meistä varovaisia terapiassa käymisen suhteen..
Ymmärrän ”päässeeni vähällä” verrattuna moneen muuhun tietomurron uhriin. Olen tottunut käyttämään julkisia, digitaalisia palveluja ja etsimään tietoa muun muassa Twitteristä. En myöskään pelkää käyntitietojen julkaisua, sillä ne eivät aiheuta vaaraa kenellekään ulkopuoliselle. Tästäkin huolimatta viimeiset päivät ovat tuntuneet erittäin pitkiltä ja raskailta.
Tapahtumat loivat tunteiden vuoristorataa
Ensimmäiset tunteet mediatietojen jälkeen olivat epäusko ja epätoivo. Epäusko tapahtuneeseen ja julkiseen reaktioon. Miksi näin tapahtui? Miksei kukaan kerro tästä lisää? Miksi media ei herää? Miksei kukaan auta? Kuvaavaa oli, että lähdin hakemaan tietoa Ylilaudalta, koska en löytynyt tietoa muualta. Mediahiljaisuus lisäsi pelkoa. Ajatuksissa pyöri, onko taustalla jotain enemmän, jotain vieläkin pahempaa, vai miksi kukaan ei kerro mitään. Epätoivoa koin erityisesti lukuisten toimenpiteiden tekemisen yhteydessä, erityisesti tilanteissa, joissa ohjeistus oli sekavaa tai joissa olisi pitänyt omistaa tulostin ja skanneri.
Vihdoin löysin ohjeita yksityishenkilöiltä Twitteristä ja toimin niiden mukaan. Näiden tehtyjen suojautumistoimenpiteiden jälkeen tilanne realisoitui minulle paremmin ja pystyin rauhoittumaan. Tilanne sai minut miettimään myös omaa työtäni ja sen eettisyyttä. Olenko omilla terveydenhuollon digitalisaatiota edistävillä töilläni mahdollistanut tämän tapahtuman? Olenko osasyyllinen? Samalla tunsin vihaa heitä kohtaan, joilla olisi todellisuudessa ollut mahdollisuus vaikuttaa tähän.
Viime päivinä päällimmäisin tunne on kuitenkin ollut toivo ja usko ihmisiin ja kaikkeen siihen hyvään, mitä suomalaiset yhdessä ovat tehneet uhrien eteen. Valkohattuhakkerit, jotka käyttävät omaa asiantuntemustaan ja vapaa-aikaansa auttaakseen poliisia ja meitä uhreja saamatta siitä kuitenkaan henkilökohtaista tunnustusta, ovat minusta yksi tämän ajan hienoimpia asioita. Jos heidän pyyteetöntä työtänsä voisi jotenkin palkita, tekisin sen.
Miten kohdistaa vääryys parempaan huomiseen?
Oman tilanteeni ymmärtäminen auttoi minua kohdistamaan epätoivoni oikein. Osana Goforea ja projektejani koen pystyväni omilla teoillani vaikuttamaan siihen, että tällainen ei tule toistumaan. Ei aina tarvita yksittäisiä isoja tekoja, tarvitaan vain riittävän monta kiukkuista pientä ihmistä, jotka tekevät joka päivä tekoja, jotta asiat olisivat paremmin ja ihmisillä hyvä olla. Meillä Goforella valintojen tukena on kollegoiden lisäksi Code of Ethics -opas, joka sisältää eettiset pelisääntömme ja eettisen perustamme.
Olen onnellinen tänä päivänä siitä, että olen töissä ja vapaa-ajalla tekemisissä rakastavien ja välittävien ihmisten kanssa, jotka auttavat silloin kun tarvitsen apua. Pidetään huolta toisistamme – kysytään toisten voinnista ja tehdään parhaamme yhteisen hyvän eteen. Säteillään hyvää ympärillemme.
Blogitekstin on kirjoittanut goforelainen, jota Vastaamoon kohdistunut tietomurto kosketti henkilökohtaisesti. Bloggaus on julkaistu kirjoittajan toiveesta anonyymisti.
#EthicalDigital
Lue myös:
Meidän täytyy pyrkiä inhimillisempään, kestävämpään ja eettisempään digimaailmaan
