Liity joukkoon

Digitaalisen maailman arkkitehteja

Hae nyt!

Gofore on digitaalisen muutoksen asiantuntija. Meitä on Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Espanjassa ja Virossa yli 1400 alan johtavaa asiantuntijaa. Hyvinvoivat työntekijät ja menestyvät asiakkaat ovat yrityksemme ydin. Monimuotoista osaajajoukkoamme yhdistää pioneerihenkisyys sekä halu työskennellä yrityksessä, jossa luodaan inhimillisempää, kestävämpää ja eettisempää digimaailmaa. Haluamme tarjota parhaat mahdollisuudet työntekijöillemme kehittyä ja kukoistaa – sekä työssä että sen ulkopuolella. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 189,2 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

Lisätietoja Goforesta työnantajana löydät halutessasi liity joukkoon- ja kulttuurisivuiltamme.

Haemme monipuolisen kokemuksen omaavia Digitaalisen maailman arkkitehteja rakentamaan kanssamme kestävää digitaalista tulevaisuutta.


Arkkitehtina toimit asiakkaidemme kehittämishankkeiden eri vaiheissa, suunnitellen ja ohjaten digitaalista muutosta ja liiketoiminnan kehittämistä. Roolissasi edustat asiakasta ja toimit tulkkina asiakkaan toiminnan ja teknologian kehittäjien välillä. Meille on tärkeää, että tehtävä muotoutuu sinun näköiseksesi, jotta osaamisesi ja persoonasi pääsevät täyteen potentiaaliinsa, jättäen kuitenkin tilaa myös kehittymiselle.

Arkkitehtina voit toimia asiakasprojekteissa mm. seuraavissa rooleissa:

  • Kokonaisarkkitehtina asiakkaan laajoja kehityskokonaisuuksia suunnitellen ja ohjaten sekä tukien asiakkaan kehitystoiminnan muutosta ketteräksi
  • Business analystinä, tuoteomistajana tai määrittelijänä asiakkaan liiketoiminnan kehitysvaatimuksia analysoiden ja teknologiavaatimuksiksi kääntäen
  • Ratkaisuarkkitehtina tai integraatioarkkitehtina eri sovellusalueiden ratkaisuvalinnassa auttaen sekä ohjelmistokehitysprosessissa tukien
  • Tietoarkkitehtina kehittäen asiakkaidemme tietoarkkitehtuuria kokonaisvaltaisesti datastrategioista tietovarastoratkaisuihin
  • Pilviarkkitehtina rakentaen toimivia ja tietoturvallisia pilviympäristöjä


Esimerkkejä asiakkaistamme ja hankkeista: Digi- ja väestötietovirasto ja Opetushallitus.



Mitä tarjoamme sinulle

Goforella pääset kehittymään ja kartuttamaan kokemusta monipuolisissa asiakasprojekteissa, joissa rakennetaan parempaa digitaalista maailmaa. Panostamme henkilöstömme osaamisen kehittämiseen. Ammatillista kehittymistäsi tukee mahdollisuus osallistua erilaisiin koulutuksiin sekä liiketoimintaa tukevien sertifikaattien suorittamiseen. Goforelaisena pääset osalliseksi myös paikalliskerhoihimme sekä monipuoliseen työyhteisötoimintaan. Jotta työ ja vapaa-aika löytäisivät tarvitsemasi tasapainon, tarjoamme sinulle joustavat työskentelyolosuhteet ja työvälineet, jotka saat valita tarpeesi mukaan.

Työnantajana ja yhteisönä lupaamme huolehtia sinusta, sillä hyvinvoivat työntekijät ovat yrityksemme ydin. Maineemme laadukkaiden palveluiden tuottamisessa asiakkaillemme on yksinomaan huippuasiantuntijoidemme ansiota. Matala organisaatiomallimme mahdollistaa itseohjautuvan ja läpinäkyvän toimintakulttuurin. Monimuotoista osaajajoukkoamme yhdistää rohkeus, edelläkävijyys sekä halu työskennellä yrityksessä, jonka olemassaololla on suurempi tarkoitus kuin pelkästään voiton tuottaminen – pyrkimys inhimillisempään, kestävämpään ja eettisempään digimaailmaan.

Mitä toivomme sinulta

Aiempi työhistoriasi voi koostua esimerkiksi erilaisista arkkitehtuurisuunnittelun, vaatimusmäärittelyn tai ratkaisusuunnittelun tehtävistä. Tärkeintä on kyky tunnistaa asiakkaan kehitystarpeet ja viedä ketterästi läpi erilaisia muutosprojekteja, hyödyntäen paitsi perinteisiä arkkitehtuurin ja vaatimusmäärittelyn menetelmiä, myös lean- ja design-ajattelua. Tämän lisäksi osaamispalettiasi voivat täydentää esimerkiksi projektinhallinta- ja IT-hankintaosaaminen tai yritysjärjestelmien (esim. tuotanto, tuotehallinta ja talous) suunnitteluosaaminen.

Ennen kaikkea arvostamme halua kehittää ja jakaa omaa osaamista, intoa työskennellä ”kädet savessa” ja aitoa ymmärrystä digitalisaation tärkeydestä ja vaikutuksista organisaatioiden toimintaan. Haluamme joukkoomme ihmisen, jolle tämä kaikki on yhtä tärkeää kuin meille. Jos sinulle herää kysymyksiä em. rooleista, ole ihmeessä yhteydessä arkkitehtitiimin vetäjään Juha Siltaseen joko puhelimitse 0405813901 tai sähköpostitse juha.siltanen@gofore.com.

Huomioithan, että tehtävä voi edellyttää turvallisuusselvitystä.

Palkkakehitys ja rekrytointiprosessimme

Meille Goforella on tärkeää, että työstä maksetaan kunnollinen kokonaiskorvaus. Palkkaan vaikuttaa paitsi kokemus ja taidot, myös kaksi arvoamme: aktiiviset toimet sen eteen että Gofore on hyvä työpaikka kaikille sekä asiakasnäkökulman huomioiminen kaikessa tekemisessä. Oman esihenkilön kanssa käytävissä palkkakeskusteluissa keskeistä on saamasi palaute, laskutusaste (olemmehan konsultteja!) sekä oman osaamisen kehittäminen.

Arkkitehtina peruskuukausipalkkasi on noin 4000–6000 €, minkä lisäksi saat bonusta kuukausittaiseen laskutusasteeseesi perustuen. Meillä on käytössä myös yrityksen menestykseen liittyviä erillisiä bonuksia, jotka voivat liittyä esimerkiksi rekrytointiin, myyntiin tai Goforen tunnettuuden kasvattamiseen.

Huomioimme mielellämme neurodiversiteetin vaatimukset rekrytointiprosessissa ja tarvittaessa muokkaamme prosessia tarpeidesi mukaisesti.

Näin rekrytointi Goforella etenee: https://gofore.com/rekrytointi-goforella/

Goforelaiselta

”Olen Karita Ritvanen ja työskentelen Goforella palveluarkkitehtina. Goforen palveluarkkitehtien roolikirjo on laaja – meidän joukostamme löytyy mm. projektipäälliköitä ja -koordinaattoreita, kokonais- ja ratkaisuarkkitehteja sekä agile coacheja. Osaamista löytyy laajalta alueelta arkkitehtuurin, projektinhallinnan, vaatimusmäärittelyn ja ketterien menetelmien piiristä.

Omaan työhöni kuuluu tehtäviä niin arkkitehtuurin, määrittelyn kuin ketterien menetelmienkin parissa. Työni on erittäin monipuolista – työskentelen vaihtelevissa rooleissa usean eri asiakkaan kanssa. Tällä hetkellä työpöydältäni löytyy caseja liittyen asiakkaan kokonaisarkkitehtuurin kehittämiseen, järjestelmäarkkitehtuurin kuvaamiseen sekä ketterään kehittämiseen Scrum Masterin ja Agile coachin roolissa. Minulle yhteinen tekijä näissä eri rooleissa on se, että pyrin aina hahmottamaan ”isoa kuvaa” ja kokonaisuutta. Vaikka työ vaatii hyvin yksityiskohtaistakin asioiden kuvaamista, itselleni on aina tärkeää hahmottaa ns. iso kuva, johon asiat liittyvät.

Parasta työssäni on nimenomaan sen monipuolisuus ja työn tarjoama haasteellisuus. Vaihtelevuutta tuo myös se, että työkeikasta riippuen toimin joko osana tiimiä tai itsenäisenä konsulttina asiakkaalla. Monipuoliset ja hyvinkin erilaiset työtehtävät tuovat kivaa vaihtelua työpäiviin ja toisaalta mahdollistavat oman osaamisen laaja-alaisen hyödyntämisen. Minulla on vahva tekninen tausta vuosilta jolloin toimin ohjelmistokehittäjänä ja toisaalta myös paljon kokemusta määrittelytyöstä asiakkaan kanssa. Taustani vuoksi toimin luontevasti mm. rajapintana liiketoiminnan ja toteutustiimin välillä. Työhöni liittyy vahvasti yhteistyö eri tahojen ja sidosryhmien välillä ja roolissani vaaditaan taitoa kommunikoida eri tahojen kanssa. Pääsen tekemään töitä hyvin erilaisissa rooleissa työskentelevien ihmisten kanssa ja heidän kauttaan myös laajentamaan osaamistani. Yksi työni parhaista puolista onkin erilaisten ihmisten kanssa työskentely.

Goforella on hienoa se, ettei tekijöitä lokeroida vain yhden osaamisen perusteella tiettyyn rooliin vaan voit todella hyödyntää osaamistasi hyvinkin erilaisissa tehtävissä. Lisäksi omaa osaamistaan pääsee kehittämään ja siihen myös kannustetaan. Meillä on mahtava ”We can do it” -asenne ja aina löytyy kollega sparraamaan, auttamaan tai kuuntelemaan kun olet apua vailla.”

Karita Ritvanen,
Palveluarkkitehti

Toimipisteet

Helsinki, Jyväskylä, Lappeenranta, Tampere, Turku

If we proceed in the recruitment process, what is your preferred method of contact?

By sending this application, you confirm that you have read Gofore's privacy policy and give your consent to handling your candidate data.

Takaisin ylös