Gofore on kansainvälinen digitaalisen muutoksen konsulttiyhtiö. Meillä on lähes 1 500 asiantuntijaa kaikkiaan 18 toimipisteessä Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Virossa ja Espanjassa. Teknologian ja liiketoiminnan asiantuntijamme rakentavat toimivaa, turvallista ja yhdenvertaista digitaalista yhteiskuntaa palveluineen sekä kestäviä älykkään teollisuuden ratkaisuja. Monimuotoista osaajajoukkoamme yhdistävät pioneerihenkisyys sekä halu luoda inhimillisempää ja vastuullisempaa digimaailmaa. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2024 oli 186,2 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Visiomme on olla merkittävin eurooppalainen digitaalisen muutoksen asiantuntijayritys.
Lisätietoja Goforesta työnantajana löydät halutessasi liity joukkoon- ja kulttuurisivuiltamme.
Haemme kahta ohjelmistokehittäjää jatkuvuuspalveluiden tiimiin
Jatkuvuuspalveluissa palvelemme kymmeniä asiakkaita sovellus- ja pilviylläpidon, jatkokehityksen sekä tuotteen elinkaaren hallinnan parissa. Ohjelmistokehittäjämme työskentelevät eri paikkakunnilla, sillä työ ei ole sidottu tiettyyn sijaintiin. Etsimme tiimiimme uusia jäseniä, jotka viihtyvät dynaamisessa ympäristössä ja tuovat mukanaan monipuolista osaamista.
Tässä roolissa pääset:
-
Rakentamaan moderneilla teknologioilla ratkaisuja, joilla on konkreettista yhteiskunnallista merkitystä
-
Työskentelemään itseohjautuvasti osana ketterää tiimiä läheisessä yhteistyössä asiakkaiden kanssa
-
Kehittymään ja kasvamaan urallasi sekä vaikuttamaan projektien ja oman työn suuntaan
Odotamme sinulta:
Jos olet urasi alkuvaiheessa
-
Kokemusta seuraavista teknologioista ja kielistä: React, TypeScript, Java, Spring Boot, Node.js, Ansible, Docker, Python, C#, .NET, Entity Framework, Kotlin, Vite, Vue.js, CI/CD ja/tai Apache Camel
-
Kokemusta relaatiotietokannoista (esim. PostgreSQL tai Microsoft SQL Server)
-
Kokemusta AWS- ja Azure-pilvipalveluista sekä DevOps-käytännöistä
-
Vahvoja konsultointitaitoja
-
Erinomaista suomen kielen taitoa
Jos sinulla on vähintään neljän vuoden relevantti työkokemus:
-
Kokemusta seuraavista teknologioista ja kielistä: React, TypeScript, Java, Spring Boot, Node.js, Ansible, Docker, Python, C#, .NET, Entity Framework, Kotlin, Django, Fastify, Starlette, Vue.js ja/tai CI/CD
-
Kokemusta relaatiotietokannoista (esim. PostgreSQL tai Microsoft SQL Server)
-
Kokemusta AWS- ja Azure-pilvipalveluista sekä DevOps-käytännöistä
-
Vahvoja konsultointitaitoja
-
Erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa
Mitä tarjoamme sinulle
Hyvinvoivat työntekijät ja sujuvan arjen luominen ovat Goforen ydin. Haluamme olla työyhteisö jossa työn tekeminen on innostavaa, palkitsevaa ja ammatillista osaamista kasvattavaa. Maineemme laadukkaiden palveluiden tuottamisessa asiakkaillemme on yksinomaan huippuasiantuntijoidemme ansiota. Asiakastyytyväisyys on meille tärkeää ja NPS:mme onkin korkea, 62 (2025). Goforelaiset saavatkin erityisen hyvää palautetta asiakaslähtöisestä asenteesta. Työntekijätyytyväisyytemme perustuu tutkitusti osaavaan yhteisöön ja yhdessä tekemiseen.
Olemme ylpeitä läpinäkyvästä toimintakulttuuristamme, pioneerihenkisyydestämme sekä siitä että olemassaolollamme on suurempi tarkoitus kuin pelkästään voiton tuottaminen – pyrkimys inhimillisempään, kestävämpään ja eettisempään digimaailmaan ja työelämään. Meillä pääset osaksi yhteisöä jossa olet lähellä oman osaamisalueesi muita osaajia ja samalla läheisesti töitä tehden toisten huippuosaajien kanssa asiakasprojektissa. Olemme organisoituneet asiakaslähtöisesti, mikä mahdollistaa yksilö- ja tiimionnistumisten näkyväksi tekemisen ja oman osaamisen kasvattamisen vaikkapa toimiala edellä.
Goforelaisten yhteisöllisyys ulottuu myös työn ulkopuolelle erilaisten aktiviteettien kuten toimistotapahtumien, lautapelien ja perhepäivien muodossa. Jotta työ ja vapaa-aika löytäisivät tarvitsemasi tasapainon, tarjoamme sinulle joustavat työskentelyolosuhteet ja työvälineet, jotka saat valita tarpeidesi mukaan. Edellä mainittujen lisäksi meillä on kattavat etuudet. Goforella on käytössä oma, tekijöidemme näköinen työehtosopimus. Voit tutustua siihen täällä.
Palkka ja kehittyminen
Peruspalkkasi on noin 3 200–3 500 € kuukaudessa uran alkuvaiheessa ja noin 4 200–4 500 € kun sinulla on jo vähintään muutaman vuoden relevantti työkokemus. Lisäksi Gofore tarjoaa erilaisia tulospohjaisia bonuksia, esimerkiksi rekrytointiin, myyntiin tai Goforen brändin tunnettuuden kasvattamiseen liittyen.
“Kyllä, haluan töihin Goforelle – mutta miten rekrytointiprosessi etenee?”
Voit lukea lisää blogistamme.
Huomioimme mielellämme neurodiversiteetin vaatimukset rekrytointiprosessissa ja tarvittaessa muokkaamme prosessia tarpeidesi mukaisesti.