Yhtiötiedote 10.12.2019

Gofore Oyj: Gofore Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.11.–30.11.2019: Liikevaihto 6,0 milj. euroa

GOFORE OYJ YHTIÖTIEDOTE 10.12.2019 KLO 9.00

Gofore Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.11.–30.11.2019: Liikevaihto 6,0 milj. euroa

Goforen liikevaihto oli katsauskauden 1.11.–30.11.2019 aikana 6,0 milj. euroa (2018: 5,3 milj. euroa). Kauden lopussa Gofore-konsernin palveluksessa oli yhteensä 582 henkilöä.

Toimitusjohtaja Timur Kärki kommentoi kehitystä:

“Marraskuun liikevaihto suhteutettuna työpäivien lukumäärään vastaa jo lokakuussa nähtyä. Osaamisellemme on jatkuvaa kysyntää, koska olemme onnistuneet kehittymään ja tarjoamaan asiakaskunnallemme parasta asiantuntemusta ja asiakaskokemusta. Marraskuussa käynnistyi useampi uusi asiakkuus, joissa on isot odotukset tulevan liikevaihdon suhteen. Joulukuukin alkoi positiivisesti päästessämme mukaan Caruna Oy:n ketterän kehityksen ja ylläpitopalveluiden mittavaan puitejärjestelyyn. Tulevan vuoden osalta asiakaskysyntä vaikuttaakin erinomaiselta. Yhtiön haaste on pystyä vastaamaan tähän kysyntään omaa sekä alihankinnalla tuotettua kapasiteettia kasvattamalla.”

Liiketoimintakatsauksissaan Gofore julkaisee kuukausiliikevaihdon lisäksi edellisen vuoden vastaavan ajanjakson toteutuneen liikevaihdon. Katsauksissa on myös yhtiön kasvustrategian toteutumisen seuraamista ja vertailtavuutta eri kausien välillä helpottavia tunnuslukuja. Mukana ovat Full Time Equivalent (FTE) -kokonaiskapasiteettia kuvaavat luvut ja alihankinnan FTE-luvut. Lisäksi yhtiö julkaisee maaliskuuta ja syyskuuta koskevissa liiketoimintakatsauksissaan päättyneen vuosineljänneksen osalta konsernin EBITA-liikevoiton ja EBITA-liikevoittoprosentin ja näiden tunnuslukujen vertailuarvot edellisen vuoden vastaavalta ajanjaksolta.

Luvut ovat tilintarkastamattomia.

Taulukkomuotoinen esitys täydentyy vuoden edetessä.

Kuukausi
(2019)
Liikevaihto,
milj. euroa
(liikevaihto
2018)1
Henkilöstö-
määrä2
Työpäivien
lukumäärä
Suomessa
Kokonais-
kapasiteetti,
FTE3
Alihankinta, FTE4
Marraskuu 6,0 (5,3) 582 21 537 57
Lokakuu 6,6 (5,4) 580 23 537 54
Syyskuu 5,9 (4,7) 578 21 532 55
Elokuu 5,3 (4,6) 562 22 521 56
Heinäkuu 2,2 (2,2) 562 23 535 18
Kesäkuu 5,1 (4,1) 559 19 525 59
Toukokuu 6,2 (4,4) 558 21 (+ helatorstai) 515 60
Huhtikuu 5,5 (4,0) 552 20 504 57
Maaliskuu 6,1 (4,2) 544 21 500 66
Helmikuu 5,3 (3,8) 538 20 487 61
Tammikuu 5,2 (4,1) 504 22 469 52

1 Liikevaihto, milj. euroa (liikevaihto vuonna 2018) kertoo kyseisen kuukauden tilintarkastamattoman liikevaihdon.
2 Henkilöstömäärä katsauskauden päättyessä. Saksassa kesäkuussa 2019 konserniin hankitun Mangodesign -yhtiön henkilöstö on laskettu mukaan 1.7.2019 alkaen.
3 Kokonaiskapasiteetti, Full Time Equivalent (FTE) -luku kertoo konsernin henkilöstön kokonaiskapasiteetin määrän täysipäiväisten työntekijöiden lukumäärää vastaavaksi arvoksi muutettuna. Lukuun lasketaan mukaan koko henkilökunta roolista riippumatta. Vuosilomat, ylityövapaat, sairauslomat tai muut lyhyemmät poissaolot eivät vaikuta lukuun. Osa-aikaisuus ja muut pitkäaikaiset normaalityöajan poikkeamat vähentävät kokonaiskapasiteetin määrää verrattuna työsuhteessa olevan henkilöstön kokonaismäärään. Silver Planet Oy:n henkilöstön kapasiteetti on huomioitu 15.2.2019 alkaen.
4 Alihankinta, Full Time Equivalent (FTE) -luku kertoo laskutettavassa työssä käytetyn alihankinnan määrän täysipäiväisten työntekijöiden lukumäärää vastaavaksi arvoksi muutettuna. Silver Planet Oy:n käyttämä alihankinta on laskettu mukaan 15.2.2019 alkaen.

Lisätietoja:
Timur Kärki, toimitusjohtaja, Gofore Oyj
p. 040 828 5886
timur.karki@gofore.com

Hyväksytty neuvonantaja: Evli Pankki Oyj, p. 040 579 6210

Gofore Oyj on kansainvälistä kasvua tavoitteleva digitalisaation asiantuntija. Meitä on Suomessa, Saksassa, Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Virossa yhteensä noin 580 alan johtavaa asiantuntijaa, jotka ovat yrityksemme sydän, aivot ja kädet. Kaikella tekemisellämme on positiivinen vaikutus – oli kyse sitten johdon konsultoinnista, muotoilusta tai koodauksesta. Meillä tehdään töitä ihmisistä, yhteisöistä ja organisaatioista välittäen. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 50,6 milj. euroa. Gofore Oyj:n osake noteerataan Nasdaq First North Growth Finland -markkinapaikalla. Tutustu meihin paremmin osoitteessa www.gofore.fi.

Tilaa tiedotteemme!

Haluatko kuulla uutisemme ensimmäisenä? Tilaa pörssitiedotteet ja lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi!

Tilaa tiedotteet

Takaisin ylös