Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot 12.6.2026

Gofore Oyj:n liiketoimintakatsaus toukokuulta 2026: Liikevaihto 19,1 miljoonaa euroa

Gofore Oyj
Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat asiat
12.6.2026 klo 12.35

 

Gofore Oyj:n liiketoimintakatsaus toukokuulta 2026: Liikevaihto 19,1 miljoonaa euroa 

Goforen liikevaihto oli 19,1 (15,5) miljoonaa euroa toukokuussa 2026. 12 kuukauden pro forma -liikevaihto oli 229,1 miljoonaa euroa. Toukokuun lopussa konsernin palveluksessa oli yhteensä 1 882 (1 472) henkilöä. 

Toimitusjohtaja Mikael Nylund: 

”Toukokuun liikevaihto oli 19,1 (15,5) miljoonaa euroa. Henkilöstössä on nähty koko kevään ajan osaamisen päivittämiseen liittyvää vaihtuvuutta vaikkei henkilöstömäärän ja oman kapasiteetin pieni muutos sitä selvästi osoitakaan. Toukokuun työpäiviä oli yksi vähemmän kuin viime vuonna, laskutusaste pysyi edellisen kuukauden tasolla. 

Saimme toukokuussa jälleen hyviä uusia myynnin avauksia. Pitkäaikainen asiakkaamme Helsingin kaupunki valitsi meidät yhdeksi johdon konsultointipalveluiden kumppaneistaan kahden vuoden ja kahden optiovuoden mittaisella sopimuksella. Yhteistyömme sisältää strategisen suunnittelun ja johtamisen, toimintamallien ja -prosessien sekä organisaatioiden kehittämistä.

Tekoälyn hyödyntäminen koneteollisuudessa jatkuu. Viimeaikaisia saavutuksia Intelligent Industry -toimialallamme ovat mm. laajennus viime syksyn osavuosikatsauksessa esittelemäämme yhteistyöhön Valtran Talking Tractor -tekoälysovelluksen kehityksessä kohti lanseerausta. Tässä innovaatiossa telematiikan tiedot opastavat kuskia ajamaan taloudellisemmin ja käyttämään traktoria fiksummin esimerkiksi näyttämällä traktorin manuaalit, sen tekemät työt, polttoaineen kulutuksen ja tyhjäkäynnit sekä selittämällä laitteiden vikakoodit.

Teollisuuden asiakkaita kiinnostaa myös yhä enemmän esimerkiksi tekoälyn käyttö testauksessa ja laadunvarmistuksessa, ja saimmekin toukokuussa tähän liittyvän uuden tilauksen nykyiseltä asiakkaaltamme. AI:lla tehty testaus ja laadunvarmistus on moninkertaisesti manuaalista nopeampaa, mikä auttaa loppuasiakkaita ja heidän jälleenmyyjiään parantamaan prosessejaan.

DACH-tiimi voitti tärkeän puitesopimushankinnan EnBW:n (Energie Baden-Württemberg AG) kanssa. EnBW on Saksan kolmanneksi suurin energiayhtiö, joka toimii erityisesti Etelä-Saksassa ja on merkittävä toimija sekä perinteisen että uusiutuvan energian tuotannossa. Sopimuskausi on neljä vuotta, ja kilpailutetun työpäivien määrän perusteella sen arvo voi arviomme mukaan olla useita miljoonia, jopa viisi miljoonaa euroa vuodessa. Tämä on Gofore DACHille merkittävä uusi asiakkuus. 

Seuraava taloudellinen raporttimme on heinäkuussa julkaistava kesäkuun katsaus. Toivotan kaikille sijoittajille ja median edustajille oikein hyvää kesää.”   

Avainluvut 

Numerot ovat tilintarkastamattomia. 2.1.2026 ostetun Esentri AG:n tunnusluvut sisältyvät konsernilukuihin kaupan toteutuspäivästä alkaen. 

Kuukausi
2026

Liikevaihto,
milj. euroa

Liikevaihto,
viim. 12 kk

pro forma (LTM)

Henkilöstömäärä
kauden lopussa

Työpäivien
lukumäärä
Suomessa

Oma
kapasiteetti,
FTE

Alihankinta,
FTE

  Tammi

18,7 (15,6)

227,9

1892 (1470)

20 (21)

1767 (1387)

180 (148)

  Helmi

19,3 (14,8)

228,3

1889 (1470)

20 (20)

1765 (1381)

185 (144)

  Maalis

22,1 (16,1)

230,0

1887 (1469)

22 (21)

1775 (1379)

181 (150)

  Huhti

19,8 (15,5)

229,7

1885 (1470)

20 (20)

1771 (1388)

186 (163)

  Touko

19,1 (15,5)

229,1

1882 (1472)

19 (20)

1773 (1381)

178 (163)

Goforen taloudellinen raportointi 

Gofore julkaisee kuukausittaisessa liiketoimintakatsauksessaan kuukausitason liikevaihdon, konsernin pro forma -liikevaihdon viimeisen 12 kuukauden ajanjaksolta (LTM), henkilöstömäärän, johdon arvion liiketoiminnan kehittymisestä katsauskauden aikana sekä muita yhtiön kasvustrategian toteutumisen seuraamista helpottavia tunnuslukuja vertailutietoineen. Gofore julkaisee IAS 34:n mukaiset osavuosikatsaukset vuosineljänneksittäin.

Goforen taloudellisen tiedotuksen kalenteri vuodelle 2026 on nähtävissä Goforen IR-sivuilla: https://gofore.com/sijoita/sijoittajakalenteri/. Goforen vuoden 2026 puolivuosikatsaus julkaistaan 18.8.2026. 

Lisätietoja: 

Mikael Nylund
Toimitusjohtaja, Gofore Oyj 
p. 040 540 2280 
mikael.nylund@gofore.com 

 

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta Gofore Oyj

Gofore on eurooppalainen konsultointi-, teknologia- ja ratkaisutalo. Olemme alan pioneeri, joka yhdistää niin käsin kosketeltavan ja digitaalisen maailman kuin teknologiset mahdollisuudet ja ihmisten toiminnan muutokset. Asiantuntijamme auttavat asiakkaitamme katsomaan rohkeasti tämän päivän ilmitarpeita pidemmälle. Rakennamme turvallista ja vastuullista yhteiskuntaa sekä teollisuutta tuotteineen ja palveluineen. Osaajajoukkomme koostuu liiketoiminnan, tekoälyn hyödyntämisen, muutoksen sekä tuotteiden ja digitaalisten palveluiden suunnittelun ja kehityksen edelläkävijöistä. Meitä on lähes 1 900 asiantuntijaa, ja toimimme 26 kaupungissa Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Liechtensteinissa, Tšekissä, Virossa ja Espanjassa. Liikevaihtomme vuonna 2025 oli 191,4 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsingissä.

Tilaa tiedotteemme!

Haluatko kuulla uutisemme ensimmäisenä? Tilaa pörssitiedotteet ja lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi!

Tilaa tiedotteet

Takaisin ylös