Blogi • 16.12.2019

Viisivuotias goforelainen

Viisivuotias goforelainen

Tasan viisi vuotta sitten oli ensimmäinen työpäiväni Goforella. Viisivuotiaista lapsista sanotaan, että he elävät kehityksessään suvantovaihetta. He ovat omatoimisia, aloitteellisia, tasapainoisia, rauhallisia ja oppivat monia uusia asioita. Koen eläväni tässä 5-vuotisessa työsuhteessani samanlaista suvantovaihetta. Enää en kipuile itseohjautuvuuden kanssa. Ensimmäisen vuoden ajan minulla oli paljon opettelua siinä, että sekä itse määritän että vastaan tekemisestäni. Olen kaikki nämä vuodet saanut oppia todella paljon uusia asioita, ja tällä hetkellä opin päivittäin uutta muun muassa ihanalta tiimiltämme. Olen myös saavuttanut työminässäni tietynlaista varmuutta: uskallusta ideoida ääneen, sanoa ei, ottaa aloitteita, kokeilla ja erehtyä. Rauhalliseksi en voi vielä itseäni kehua ainakaan työskentelytahtini suhteen, mutta siksi se onkin tavoitteeni vuodelle 2020.
Kuukauden työsuhteen jälkeen kirjoitin tuntemuksiani blogiin. Silloin kirjoitin mm. näin: Vuosien mittaan olen oppinut tunnistamaan kolme asiaa, jotka merkitsevät minulle työssäni eniten: hyvä työilmapiiri, luottamus ja arvostus. Mikään ei ole muuttunut. Nuo kolme asiaa muodostavat edelleen minulle hyvän työpaikan tunnusmerkit.

Hyvä työilmapiiri

Gofore on menestynyt kisoissa, joissa etsitään Suomen tai Euroopan parasta työpaikkaa, eikä suotta. Työkulttuurimme on edelleen hyvä, vaikka viidessä vuodessa olen nähnyt sen muuttuvan melkoisesti. Tullessani Goforelle olimme noin 100 hengen perheenomainen yritys, jossa lähes kaikki tunsivat toisensa ja toistensa osaamisen. Koin hyvin pian olevani osa ”vanhaa kalustoa”, kun uusia työntekijöitä aloitti sankoin joukoin joka

kuukausi. Nyt viisi vuotta myöhemmin meitä on lähes 600 asiantuntijaa 5 eri maassa. Koko yrityksen tasolla kansainvälistyminen on ehkä karistanut sitä pienen perheenomaisen yhteisön tunnetta, mutta samaan aikaan työperheemme on saanut ihania uusia jäseniä esimerkiksi Madridista. Tunnen edelleen 100 ensimmäistä työntekijää hyvin ja heidän lisäkseen saan joka viikko uusia tuttavuuksia, jotka rikastuttavat työpäiviäni.
Mitä tulee työkulttuuriin, on se asia, jossa kukaan meistä ei voi mennä yrityksen kilven taakse osoittelemaan muita ja ihmettelemään, miksi se on muuttunut vuosien aikana. Totta kai kulttuurimme on erilainen nyt, kun meillä on toimistoja iso määrä, ihmisiä entistä erilaisemmista taustoista ja kasvamme kovaa vauhtia edelleen. Silti ilmapiiri toimistoillamme on hyvä, saan nauraa töissä joka päivä, näen hymyileviä kasvoja ja ihmisistä huokuu hyvinvointi.
Uusilla, pienillä toimistoillamme, kuten Turussa, näen vahvoja pilkahduksia siitä, millainen Tampereen toimistommekin oli aloittaessani Goforella ja silloin aina tiedän, että Goforen henki on olemassa edelleen vahvana. Se muuttaa hieman muotoaan, kun toimistolla on yli 200 ihmistä ja et voikaan tuntea kaikkia tai työskennellä heistä jokaisen kanssa. Silloin apuun astuu muun muassa Gerhot, joissa samasta asiasta kiinnostuneet goforelaiset kerääntyvät jonkin asian äärelle yrityksen rahallisella tuella. Esimerkiksi suklaagerhon myötä olen yhteisillä kahvitauoillamme tutustunut sellaisiin goforelaisiin, joiden kanssa tiemme eivät koskaan työprojekteissa kohtaisi ja saanut sen kautta yhteisön, jossa olemme kuin pieni työperhe, kaikilla naama suklaassa ja nauru herkässä.

Luottamus

Yksi pääsyy päätymiseeni Goforelle oli se, että janosin enemmän vastuuta ja halusin päästä näyttämään kynteni. Olen aina viihtynyt kehitystehtävissä. Olen päässyt tekemään sitä Goforella monessakin merkityksessä.
Ensimmäiset neljä vuotta keskityin kehittämään ylläpidon tukipalveluita tarjoavan Service Centerimme toimintaa. Sen lisäksi olin mukana myös kehittämässä Tampereen toimiston viihtyvyyttä ja yrityksemme kulttuuria. Tänä vuonna olen keskittynyt kehittämään ylläpidon jatkuvien palveluidemme liiketoimintaa. Aihepiiri on sinänsä pysynyt samana, mutta katson asiaa eri kulmasta kuin aiemmin. On ollut upeaa nähdä, miten näiden vuosien aikana Service Centeristämme on kasvanut merkittävä toiminto, joka on onnistunut pitämään asiakkaat tyytyväisinä ja jossa on edelleen potentiaalia vaikka mihin.
Läpi kaikkien näiden vuosien olen saanut itse priorisoida työtäni, päättää mihin suuntaan suurimman energiani, joskus erehtyä ja oppia, usein myös onnistua ja nauttia työn tuloksista. Mikään tästä ei olisi mahdollista, jos meillä ei luotettaisi työntekijöiden asiantuntijuuteen.

Arvostus

Kissa kiitoksella elää, koira päänsilityksellä, sanoo vanha sananlasku. Pelkkä kiitos ei tuo ruokaa pöytään, mutta voi pojat, miten iso merkitys sillä on työntekijän motivaatiolle! Tuntuu ihanalta, jos vieressä istuva kollega antaa kiitosta työstäni. Tiedän hänen tuntevan tekemiseni perin pohjin ja osaavan näin myös arvioida rehellisesti, olenko siinä onnistunut vai en. Sitäkin paremmalta tuntuu, jos onnistuminen huomataan myös oman tiimin ulkopuolella. Silloin tietää, että kovan työn tulokset ovat näkyviä myös organisaation sisä-, tai mikä vielä parempaa, ulkopuolella.
Goforella meillä on vahva praise-kulttuuri. Työntekijät jakavat Slackissa auliisti kiitosta toisilleen, eikä pelkästään siellä. Hyvää mieltä ja kiitosta jaetaan myös satunnaisissa kohtaamisissa kasvokkain.
Jos nyt menisin neuvolaan 5-vuotistarkastukseen, pyydettäisiin minusta lausunto myös päivähoitajiltani. Heiltä kysyttäisiin taidoistani ja mahdollisista pulmista. Heidän lausuntonsa olisi asiantuntijakannanotto. Pyysin lausuntoja itsestäni tällaisella lopputuloksella: ”Jennan kyky pitkäjännitteiseen toimintaan on jo melko hyvä. Hän jaksaa keskittyä erilaisiin tehtäviin vähintään 30 minuutiksi. Hän on utelias ja sosiaalinen. Hän keskustelee ja kuuntelee mielellään. Hän pystyy yleensä selviämään ristiriitatilanteista ilman äärimmäisiä tunteenpurkauksia.
Tästä on hyvä jatkaa. Olen kiitollinen ensimmäisestä viidestä vuodesta ja odotan niitä tulevaksi lisää.

Jenna Salo

Jenna Salo

Jenna toimii Continous Services Leadina ja palvelupäällikkönä. Jennan jokapäiväisen työn lähtökohtana on tarjota asiakkailleen mielenrauha. Työkulttuuri on myös lähellä hänen sydäntään. Vapaa-ajallaan Jenna on kahden chihuahuan nöyrä palvelija, ja jenkkiautot ja kellohameet saavat hänet takuulla innostumaan.

Piditkö lukemastasi? Jaa se myös muille.