Teknologian, liiketoiminnan ja muotoilun asiantuntijamme auttavat yhteiskuntaa ja yrityksiä rakentamaan kestävää digitaalista tulevaisuutta.
Suuri suomalainen tarina inhimillisestä digitalisaatiosta
Kesäkuussa 2024 julkaistu Martti Vaalahden kirjoittama ja Goforen kustantama kirja avaa ainutlaatuisen laajan näkökulman digitalisaatioon muutosten tekijöiden kertomana, uskaltaa kyseenalaistaa ja haastaa toimimaan. Kirja on keskustelunavaus dialogiin, johon sinutkin on kutsuttu.
Teknologia mahdollistaa paljon hyvää. Tietämättömyydellä ja huolimattomuudella voi kuitenkin olla vakavia seurauksia. Haluamme pitää huolen, että näin ei tapahdu.
Arvioimme projekteja ja kumppanuuksia kolmen näkökulman kautta:
Kohtelemme sekä ihmisiä että planeettamme kunnioittavasti ja välittäen – varmistaen, että olemme aina tietoisia työmme vaikutuksista.
Kaikella toiminnallamme on vaikutusta. Pyrimme luomaan arvoa kaikkialle ympärillemme, olipa kyse sitten johdon konsultoinnista, palveluiden muotoilusta tai koodauksesta.
Meillä tehdään töitä ihmisistä, yhteisöistä ja organisaatioista välittäen. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka ja elämme asiakkaidemme onnistumisista.
15.1.
Online
Digitaalinen yhteiskunta
24.1.
Online
Digitaalinen yhteiskunta
Jokainen rakentaa kulttuuriamme oman toimintansa kautta