Vahvalla pilviosaamisella varustettu tietoturva-asiantuntija Jaakko Mäntysaari suunnittelee ja kartoittaa korkean tietoturvan ratkaisuja DevSecOps-projekteissa.
”Työni ytimessä on penetraatiotestaus ja haavoittuvuuksien löytäminen. Minun onnistumiseni ovat tavallaan asiakkaiden epäonnistumisia: tarkoituksenani on saada järjestelmä toimimaan tavalla, johon kehittäjät eivät ole varautuneet. Olenkin eräänlainen pahanilmanlintu – kun minulla on syytä hymyyn, se merkitsee asiakkaalle useimmiten päänvaivaa ja korjaustoimenpiteitä”, Jaakko kertoo nauraen.
Asiantuntijuus vyöryy lumipallon lailla
Goforelainen mastery merkitsee Jaakolle huippuosaamisen levittämistä ja jakamista ympärilleen.
”Parhaassa tapauksessa huippuasiantuntija voi parantaa tiimin muidenkin jäsenten työtä omalla osaamisellaan. Hyvin kasattu tiimi koostuu eri alojen taitajista, jotka voivat oppia toisiltaan ja viedä oppimaansa seuraavaan projektiin. Näin syntyy eräänlainen lumipalloefekti, jossa osaaminen sekä laatu vahvistuvat vahvistumistaan, kun tiimien kokoonpanot vaihtelevat”, Mäntysaari pohtii.
Vahvan substanssiosaamisen lisäksi Jaakko hyötyy työssään hyvistä vuorovaikutustaidoista ja sosiaalisuudesta.
Olen huomannut, että asiakkaan olon voi tehdä mukavaksi keskustelemalla, kyselemällä ja toisinaan ihan vain höpöttämälläkin. Tietoturva-asioiden arkaluontoisuuden vuoksi on tärkeää rakentaa aktiivisesti luottamusta asiakkaan kanssa.
Tietoturva on jatkuvassa liikkeessä
Mäntysaaren tiimissä parhaita työkaluja ja käytäntöjä kerätään jatkuvasti päivittyvään tietopankkiin, jonka avulla pyörää ei tarvitse keksiä joka projektia varten uudelleen. Tiimin prosessit paranevat koko ajan, ja uudet työntekijät saadaan nopeasti perehdytettyä goforelaisiin työtapoihin.
”Tietoturvakenttä on jatkuvassa liikkeessä, ja juuri opittu työkalu tai metodi saattaa olla ensi viikolla jo vanhentunut. Tämä työ kysyy lisäksi epäonnistumisten sietokykyä. Joskus maali voi olla jo näkyvissä, mutta sitä ei koskaan saavuteta. Myös tietynlaisesta pikkutarkkuudesta ja järjestelmällisyydestä on huomattavaa hyötyä. Leipääntymään ei helposti pääse, sillä projektit ovat usein melko nopeita”, Jaakko Mäntysaari kertoo.
Mäntysaaren veti Goforelle mahdollisuus kehittyä ja keskittyä tietoturvatekemiseen.
”Aiemmassa työpaikassani aloin urautua, eikä oppimiseen ollut juuri aikaa. Täällä opin joka päivä uutta. Minua motivoi työssäni kyltymätön halu oppia, ja olisin varmaan vieläkin kirjoilla yliopistolla, ellei opinto-oikeuteni raja olisi tullut vastaan.”
Tiimi kannustaa oppimaan uutta
Korkeita laatustandardeja edellyttävän asiantuntijatyön moottorina toimii yhteen hitsautunut tiimi, jonka jäsenet tukevat toisiaan ja kannustavat oppimaan uutta.
”Tällä alalla sertifioinnit ovat suuressa roolissa, ja meillä onkin tiimin kanssa isolla taululla listattuna kaikkien viimeisimmät ja työn alla olevat sertifikaatit”, Jaakko havainnollistaa.
Mäntysaari näkee alansa kiinnostavimmiksi ajankohtaisiksi trendeiksi erilaiset passwordless-ratkaisut, lohkoketjujen tietoturvakehityksen sekä container breakout -hyökkäysten yleistymisen. Uusiin tarpeisiin ja haasteisiin vastaaminen vaatii jatkuvaa tulevaisuuden luotaamista.
”Hakeuduin tänne töihin, sillä Gofore tarjosi minulle työtehtäviä, jotka vastasivat prikulleen sitä, mihin halusin kehittyä. On ollut ilo havaita, että työnantaja haluaa jatkuvasti kehittää kanssani työnkuvaani omien kiinnostuksenkohteideni mukaan.”
Meillä Goforella kulttuurimme kuudesta voimatekijästä mastery kuvaa sitä osaamista, rohkeutta ja kunnianhimoa, jolla goforelaiset ryhtyvät projekteihin. Se kertoo myös siitä ettemme pelkää rooleja, jotka haastavat osaamistamme. Goforella tarjoamme erinomaiset edellytykset henkilökohtaiseen ja ammatilliseen oppimiseen, ja haluamme jakaa osaamistamme myös kollegoillemme, asiakkaillemme sekä muille sidosryhmillemme.
Lisää huippuosaajiemme uratarinoita löydät täältä.