Artikkeli 20.2.2026

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue suuntaa kohti teknologian hyödyntämisen edelläkävijyyttä

Työ hyvinvointialueilla on murroksessa, kun digitalisaatiolla pyritään vastaamaan kasvaviin tarpeisiin ja haasteisiin. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kehitys- ja innovaatiojohtaja Nelli Myllylä kertoo, miten ihmislähtöinen digitalisaatio ja työn muutos nivoutuvat yhteen.

Hyvinvointialueiden väestö ikääntyy ja huoltosuhde heikkenee. Samaan aikaan osaavasta henkilöstöstä on pulaa, kustannuspaineet kasvavat ja rahoitus kiristyy. Ratkaisut on haettava digitalisaatiosta, mutta se ei synny irrallisina hankkeina: se edellyttää perustavanlaatuista muutosta siihen, miten hyvinvointialueilla työtä tehdään.

Digitalisaatio ei ole vain teknologinen kysymys, vaan ennen kaikkea inhimillinen. Se haastaa hyvinvointialueet pohtimaan, miten työtä johdetaan, miten ammattilaisia tuetaan, ja miten varmistetaan, että teknologia todella palvelee ihmisiä, ei toisin päin.

Matkalla kansainväliseksi edelläkävijäksi

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue linjaa uudessa vuosille 2026–2029 asetetussa strategiassaan, että hyvinvointialueen tavoitteena on parantaa tuottavuutta hyödyntämällä älykkäästi digitaalisia ratkaisuja.

Strategiassa annetaan muutoslupaus siitä, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue nousee teknologian hyödyntämisen edelläkävijäksi ja kansainväliseksi suunnannäyttäjäksi.

”Jos tyydymme tarkkailijan rooliin, teknologian mahdollistamien hyötyjen toteutuminen viivästyy. Edelläkävijöillä on myös mahdollisuus vaikuttaa kehityksen suuntaan,” strategiassa todetaan.

Myllylä painottaa, että teknologia ei ole itseisarvo, vaan sen hyödyntäminen on strategian keskiössä: ”Haluamme olla viisaita siinä, miten valitsemme ne olennaiset kohdat, missä ja miten teknologiaa hyödynnetään ja miten sen hyötyjä johdetaan”.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue tavoittelee kansainvälistä edelläkävijyyttä, koska se haastaa etsimään oppeja Suomen rajojen ulkopuolelta. Teknologian käyttöön, kuten esimerkiksi automaatioon, etsitään aktiivisesti ideoita myös muilta toimialoilta.

Digitalisaatio muuttaa työtä sosiaali- ja terveyspalveluissa

Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan sote-alan ammattilaiset käyttävät päivittäin kirjaamiseen aikaa keskimäärin hieman alle kolme tuntia. Selvityksessä arvio kirjaamisen osuudesta työajasta liikkuu 20–35 % välillä.

Myös Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan lääkäreillä kuluu keskimäärin 33 % työajasta hallinnollisiin ja kirjallisiin tehtäviin, kuten potilastietojen syöttöön ja raportointiin.

Hallinnollinen ja manuaalinen työ viekin merkittävän lohkon terveydenhuollon ammattilaisen työarjesta. STM toteaa selvityksessään, että pienetkin muutokset kirjaamisessa voivat tuoda merkittäviä taloudellisia hyötyjä.

“Kuormittavan manuaalisen työn sujuvoittaminen on yksi tärkeimmistä digitalisaation mahdollistamista muutoksista. Tehokkuus on keskeinen tavoite, mutta me pyrimme siihen, että työ itsessään olisi sujuvaa, joustavaa ja inhimillistä. Vapautamme aikaa kohtaamiselle ja ajattelulle, mikä parantaa sekä asiakas- että työntekijäkokemusta.” Myllylä summaa.

Strategian tavoitteena on myös organisaation sisäisten toimintojen sujuvoittaminen, jotta sisäiseen yhteistyöhön ja pitkäjänteiseen kehitykseen vapautuu aikaa toisteisilta tehtäviltä ja paperiprosesseilta.

Myllylä kertoo, että esimerkiksi esihenkilöiden työssä samoja tietoja saatetaan täyttää uudelleen ja uudelleen. Hänen mukaansa sisäistä palveluvalikoimaa halutaan kehittää suuntaan, jossa jo olemassa oleva tieto saadaan hyödynnettyä ja esihenkilön työaikaa vapautettua lähijohtamiseen.

Tekoälyn hyödyt näyttäytyvät lupaavina

“Tulevaisuudessa teknologian rooli kasvaa, mutta työntekijän aktiivinen huomio teknologiaan vähenee. Tavoitteena on taustalla toimiva, huomaamaton teknologia, joka tukee työn ydintä,” Myllylä visioi.

Viime vuosina kiihtynyt generatiivisen tekoälyn kehitys tulee entisestään nopeuttamaan tätä muutosta. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on lähdetty rohkeasti pilotoimaan tekoälyn käyttöä osana asiantuntijoiden työtä.

Tekoäly tukee tällä hetkellä kirjausten tekemisessä, tulkkauksessa ja kääntämisessä sekä osa henkilöstöstä hyödyntää hallinnollisessa työssä generatiivisen tekoälyn työkaluja, kuten Microsoft CoPilotia ja ChatGPT:tä.

Myllylän mukaan jo nyt tekoälyn kanssa saavutetut hyödyt antavat positiivista valoa laajemmalle hyödyntämiselle. Kustannussäästöt pelkästään tulkkauksen ja käännösten saralla ovat jo merkittäviä.

Yksittäiset kokeilut tai rajatut ratkaisut eivät kuitenkaan vielä mahdollista potentiaalisten hyötyjen täysimääräistä saavuttamista. Tavoiteltuihin merkittäviin kustannussäästöihin päästään vasta silloin, kun työn tekemisen tavat uudistetaan alusta asti teknologiatuetuiksi ja ratkaisuja otetaan laajamittaisesti käyttöön.

Rohkea ja kokeileva kulttuuri onnistumisen edellytyksenä

Digitalisaatiomatka ja erityisesti tekoälymurros ovat kuitenkin hyvinvointialueilla alussa ja niissä onnistuminen on ihmisistä kiinni. Teknologialla yksin ei hienoja tavoitteita saavuteta, jos henkilöstöä ei saada mukaan.

”Digitalisaation onnistuminen edellyttää kulttuurimuutosta, osaamisloikkaa ja johdon vahvaa sitoutumista sekä selkeitä visioita, jotka syntyvät monialaisessa yhteistyössä.” Myllylä toteaa.

Myllylän mukaan muutoksen keskiössä on se, että siinä ei ohiteta ihmistä ja heidän kokemuksiaan. Jokaisen tulee ymmärtää mitä muutokset työssä edellyttävät ja tarkoittavat itselle.

Digitaalinen murros on perusteellinen muutosprosessi, joka edellyttää hyvinvointialueelta aktiivista identiteetin kehittämistä sekä jatkuvaa uudistumista. Kulttuurinmuutoksen keskiössä on kannustaminen rohkeuteen, kokeiluihin ja toisaalta pitkäjänteisyyteen ja määrätietoisuuteen.

”Kun tehdään isoja muutoksia ja kokeillaan uutta, pitää kestää se, että hyödyt eivät välttämättä realisoidu välittömästi. Organisaatiolta vaaditaan tarmoa ja tiukkuutta, jotta lupaukset päästään lunastamaan.” Myllylä tiivistää.


Valjasta inhimillinen digitalisaatio hyvinvointipalveluiden tueksi

Tilaa tiedotteemme!

Haluatko kuulla uutisemme ensimmäisenä? Tilaa pörssitiedotteet ja lehdistötiedotteet suoraan sähköpostiisi!

Tilaa tiedotteet

Takaisin ylös