Blogi 19.7.2017

Gofore parantaa maailmaa – tavoitteena kerätä 25 000 euroa eri lahjoituskohteisiin

Three people holding their thumbs up

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 7 vuotta sitten.


”Mitäs jos työnhakijat itse tekisivät konkreettisesti jotain paremman maailman eteen? Uuden työsopimuksen allekirjoitushetkellä tukisimme samalla hyvän tekemistä?”.
Parannetaan yhdessä maailmaa -kampanjan avainajatus on lahjoittaa jokaisesta kampanja-aikana tehtävästä uudesta työsopimuksesta 500 euroa palkattavan itselleen tärkeään avustuskohteeseen. Valittavia kohteita ovat Suomen luonnonsuojeluliitto, Vesilahden yläasteen Koulu Isengeen -hanke sekä Suomen syöpäsairaita lapsia, nuoria ja heidän perheitään tukeva Sylva ry. Summan on halutessaan voinut myös jakaa useamman kohteen kesken.
Myös nykyiset goforelaiset osallistuvat kampanjaan suosittelemalla itselleen uusia työkavereita. Joka viides goforelaisen suosituksen perusteella rekrytoitava kasvattaa kunkin avustuskohteen tukipottia 500 eurolla.
Kampanja on edennyt reippaasti jo yli puolen välin – eivätkä tulokset ole hassumpia: Goforelle on palkattu 25 uutta työntekijää samalla, kun tukipottiin on kertynyt yli 10 000 euroa. Tavoitteena on tehdä lähes viisi kuukautta kestävän kampanjan aikana 50 uutta rekrytointia, mikä tarkoittaisi 25 000 euron lahjoitussummaa elokuun loppuun mennessä.
Palkatut valitsevat itselleen tärkeän kohteen  
Tuore goforelainen, ohjelmistosuunnittelija Aaron Hakala, kertoo lahjoittaneensa Sylva ry:lle, sillä hän on omakohtaisesti huomannut miten ulkopuolinen apu auttaa selviytymään arjesta sairauden koskettaessa.
Tekninen projektipäällikkö Anu Haapasalo puolestaan lahjoitti Suomen luonnonsuojeluliitolle. ”Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on elintärkeää meille kaikille ja halusin tukea Suomen luonnonsuojeluliiton työtä sen hyväksi”, Anu kommentoi.
Sylva ry:lle ja Suomen luonnonsuojeluliitolle omat lahjoituspottinsa puolittivat tekninen projektipäällikkö Jarkko Koistinaho ja vanhempi palveluarkkitehti Suvi Pietikäinen.
”Valitsin kaksi lahjoituskohdetta, ensimmäinen valintani oli Sylva ry, koska halusin tukea syöpäsairaiden lasten sekä heidän läheistensä vertaistuen ja kuntoutuksen saantia. Toinen valintani oli Suomen luonnonsuojeluliitto, sillä kannatan monimuotoisempaa ja puhtaampaa luontoa”, Jarkko toteaa.
Suvi puolestaan perustelee valintaansa näin: ”meitä ympäröivä puhdas luonto ja eläimistö sekä pienet ja heidän terveytensä ovat tärkeitä asioita minulle”.
Olemme yhdessä rakentamassa parempaa maailmaa – hiiohoi!
Lahjoituskohteiden keräyspottien karttumista voi seurata kampanjasivustolla. Kertyneet summat lahjoitetaan kohteille kampanjan päätyttyä.
Avustuskohteet:
Suomen luonnonsuojeluliitto: www.sll.fi
Koulu Isengeen: www.isengeclub.fi
Sylva ry: www.sylva.fi

Gofore Oyj

Takaisin ylös