Muutosjohtamisen parissa pohditaan paljon aikaa. Ja syystä, sillä aika on kimurantti kaveri muutosmatkalla. Aikaa on liikaa tai liian vähän; muutos tulee silmille turhan nopeasti, ja samalla muutoksen vaiheet eivät realisoidu riittävän vauhdikkaasti.
Muutosmatkojen keskiössä onkin kysymys, missä olemme nyt ja minne haluamme organisaatiomme menevän? Millaisessa organisaatiossa haluamme työskennellä vuoden, viiden tai kahdenkymmenen kuluttua? Entä mitä tämän toivotun kaltaisen tulevaisuuden rakentaminen meiltä vaatii? Jos jatkamme tällä polulla, minne se meitä vie?
Onko meillä aikaa tämmöiseen?
Moderni, länsimainen aikakäsitys pohjautuu mitattaviin elementteihin: minuutit kellotaulussa, päivät viikossa, kvartaalit vuodessa. Aika mielletään kronologisena marssina eteenpäin: mennyt, nykyhetki, tuleva.
Aikakäsityksemme on perua jo antiikin Kreikan ajoilta. Antiikin kulttuurissa kronologinen, mitattava aika, chronos, oli kuitenkin vain yksi tapa hahmottaa aikaa. Chronoksen rinnalla toinen, yhtä lailla tärkeä aikakäsite oli kairos. Siinä, missä chronos edustaa mitattavaa ja seurattavaa aikaa, edustaa kairos väljästi määriteltynä hetkiä, mahdollisuuksia tai tunnelmia, jotka muistamme. Lapsuuden kesä on esimerkki kairoksesta: kronologisesti ehkä hankala määriteltävä, mutta selkeästi mieliimme piirtynyt, kuin yksi yhtenäinen ajanjakso.
Antiikin aikakäsitteet avaavat uuden näkökulman myös moderniin muutosjohtamiseen. Monet muutosjohtamisen suunnitelmat kun rakennetaan chronos mielessä: ensi viikolla teemme tätä, sitten kerromme organisaatiolle tuosta, vuoden viimeisessä kvartaalissa panostamme jo muuhun.
Johtamalla tunteita muotoilet muutosmatkan kokemusta
Muutosmatkan rakentaminen kronologiseen aikaan nojaten on loogista, sillä se rytmittää muutoksen etenemistä. Mutta mihin kaikkeen ajan pitäisi muutosmatkalla riittää? Riittääkö, jos suoritamme exceliin tai kanbaniin listattuja muutostoimenpiteitä ja laitamme ulos muutosviestintää tuutin täydeltä?
Konkreettisten, kronologiseen aikaan sidottujen muutostoimien lisäksi on yhtä tärkeää suunnitella ja ohjata hetkien ja tunnelmien kulkua, sillä ihmisten kokemat hetket ja tunteet muuntuvat lopulta heidän kokemuksekseen muutosmatkasta. Kuunneltiinko minua? Sainko riittävästi tukea? Miten hankalat tunteeni kohdattiin? Miten epäonnistumisista mentiin yli, entä muistimmeko pysähtyä juhlimaan onnistumisia? …vai kaahasimmeko vain muutossuunnitelman teknistä excel-taulukkoa eteenpäin kokemuksesta välittämättä?
Tunneilmaston tutkiminen, johtaminen ja ennakointi ovatkin keskeisessä roolissa siinä, miten tehokkaasti toivottu muutos organisaatiossa etenee. Maltoimmeko siis antaa tilaa hetkille – kairos – vai hallitsiko muutosmatkaamme kalenteri, chronos?
Aivotutkija Minna Huotilainen muistutti Goforen CHANGE23-tilaisuuden puheenvuorossaan tunteiden vaikutuksesta oppimiseen: Kun oppimistilanteeseen yhdistyy myönteisiä tunteita ja kokemuksia, se vahvistaa uuden tiedon siirtymistä pitkäkestoiseen muistiin. Toisin sanoen, kun kohtaamme uusia asioita mukavassa oppimistilanteessa ja hyväksyvässä ympäristössä se vahvistaa ja tukee uuden oppimista. Sama pätee ihanteelliseen muutosmatkaan: avoin, joustava, kuunteleva, responsiivinen, ymmärtävä, rehellinen ja lämmin.
Joten muutosjohtaja, milloin viimeksi kysyit tai jopa mittasit, miltä johtamasi matka muutokseen organisaatiosi ihmisten mielestä tuntuu? Millaisessa tunneilmastossa yritätte yhdessä oppia uutta, luopua vanhasta ja pitää huolta hyvästä? Kun muutosmatkanne on ohi, millaisena muutosmatkanne muistetaan ja miten siitä organisaation käytävillä puhutaan vuosien päästä?
Kaipaatko tukea muutosmatkallesi?
