Blogi • 07.11.2022

Testing Hackathon – joukkotestauksella nopeita ja tehokkaita tuloksia

Testing Hackathon – joukkotestauksella nopeita ja tehokkaita tuloksia

Järjestimme Goforella syksyllä menestyksekkään testing hackathonin, jonka tarkoituksena oli testata lyhyessä ajassa useiden eri käyttäjien toimesta uutta kehitysvaiheessa olevaa sovellusta.

Testauksen kohteena oli pysäköintisovellus. Testausaikaa oli varattu kaksi tuntia ja testaajia oli kokoontunut linjoille nelisenkymmentä sekä paikan päälle neuvotteluhuoneeseen yli 20. Testaajat käyttivät testaukseen omia puhelimiaan, jolla saatiin myös suuri kattavuus eri merkkien ja käyttöjärjestelmien osalta. Testauksen suorittamiseen jaettiin kirjallinen ohjeistus ja keskustelua käytiin sekä erillisellä Slack-kanavalla että koko testauksen ajan auki olleella Teams-yhteydellä.

Testauksen aikana muun muassa luotiin uusia käyttäjätilejä, muokattiin luotuja tietoja, pyrittiin käyttämään sovellusta normaalin käyttötilanteen tapaisesti ja aiheuttamaan myös tarkoituksellisesti virhetilanteita. Sovelluksen ollessa vielä kehitysvaiheessa siellä oli myös tiedettyjä puutteita, jotka jätettiin tietoisesti kertomatta testaajille. Näin saatiin kuva myös siitä, kuinka moni näihin ongelmakohtiin törmäsi.

Testaajat kirjasivat kaikki havaintonsa erilliselle lomakkeelle. Kaiken kaikkiaan havaintoja kirjattiin 125 kappaletta, mikä oli hurja määrä kahteen tuntiin. Osa havainnoista oli pieniä bugeja ja suuri osa tarpeellisia kehitysehdotuksia. Myös muutama kriittisempi ohjelmointivirhe saatiin kiinni. Sovelluskehitykseen saatiin siis ainoastaan kahden tunnin aikana valtava määrä apua testauksesta niin käyttävyyden parantamiseen kuin virheiden korjaamiseen!

Testaajan näkökulmasta tämä oli todella hauska ja mielenkiintoinen tapa testata. Kilpailuhenkisenä ihmisenä myös halusin tietysti haravoida mahdollisimman paljon omaan haaviini ja oli myös opettavaista huomata, miten eri tavalla testausta voidaan suorittaa testaajastakin riippuen. Tällainen pilottitestaus oli loistava tapa testata sovellusta mahdollisimman laajalla skaalalla, sillä testausnäkökulmia oli yhtä monta kuin testaajaakin.

Toivottavasti tällaisia testauksen hackathoneja saadaan lisääkin, sillä testaajana sanoisin tämän olevan ensinäkin supertehokas, nopea, aikaa ja rahaa säästävä tehoisku! Lisäksi kun laitetaan yhteen kymmeniä ongelmanratkaisun asiantuntijoita, niin tuloksia saadaan takuuvarmasti, mutta myös hauskalla tavalla.

Lue lisää Goforen testauspalveluista

Tuuli Ashurst-Pitkänen

Tuuli työskentelee Goforella Test Managerina. Työssään hän innostuu erityisesti mielikuvituksen käytöstä ja luovien ratkaisujen löytämisestä vaikeidenkin ongelmien ratkaisemiseksi. Tuuli on kiinnostunut lisäksi arjen robotiikasta, ympäristöteknologiasta sekä älytekstiileistä. Ammatillinen tausta hänellä on bioanalytiikassa ja plakkarissa lisäksi maisterin paperit kirjallisuustieteestä. Vapaa-ajan puolivakavana harrastuksena hän valmistaa luonnonkosmetiikkaa omassa kotilaboratoriossaan ja upottaa kädet saveen keramiikkakurssilla.

Linkedin profile

Piditkö lukemastasi? Jaa se myös muille.