Blogi • 27.06.2022

Tulevaisuuden kilpailukyky löytyy pilvestä

Tulevaisuuden kilpailukyky löytyy pilvestä

Muistatko ajan, kun yrityksesi tärkeimpiä investointipäätöksiä oli, että keneltä tilaisit uudet ATK-raudat? Hieman siinä maksettiin tietysti kapasiteetista, jota ei käytetty ja kollegat saattoi napista kehityksen kankeudesta, mutta eiväthän he ymmärtäneet teknisten asioiden monimutkaisuutta.

Ne olivat vanhoja, eivät välttämättä hyviä, mutta yksinkertaisempia aikoja.

Sitten tuli pilvi ja kielenkäyttö muuttui. Ei enää rajoitettu, kontrolloitu ja odotettu, vaan mahdollistettiin, tuettiin ja otettiin ketterästi käyttöön. Yhtäkkiä investointeja ei enää tehtykään etukäteen vaan tärkeimmät päätökset liittyivät siihen, miten hyödyntää pilven tarjoama kapasiteetti, skaalautuvuus ja varmistaa samalla turvallisuus parhaalla mahdollisella tavalla.

No, eihän tämä muutos ole vielä varsinaisesti tapahtunut, vaikka mahdollisuudet ovat olemassa. Kuten mihin tahansa matkaan, pilvimatkaankin liittyy monenlaisia haasteita ja jopa riskejä. Muutos voi edellyttää, että osa ICT-portfoliosta olisi tarpeen modernisoida, joka vaatii päättäväisyyttä ja investointeja. Näiden investointien takaisinmaksu on toki laskettavissa.

Matkaa ei tarvitse tehdä yksin, sillä apunasi ovat Goforen kaltaiset asiantuntijat, jotka varmistavat järkevän siirtymän ja pilvestä saatavat hyödyt. Sekä omien selvitystemme että kumppaneidemme, kuten Microsoftin, tekemien tutkimusten avulla pystymme sekä auttamaan asiakkaitamme niin tämän hetken kuin tulevaisuuden tarpeita ennustaen. Oma lähestymistapamme noudattaa esimerkiksi Microsoftin Cloud Adoption Framework -mallia, joka huomioi tärkeimmät liiketoiminnalliset elementit ja tarjoaa työkalut asiakkaan tilanteen selventämiseksi.

 

Trendinä turvallisuus

Kuumin aihe pilvikentällä on tällä hetkellä uusien digitaalisten palveluiden tuottaminen serverless- ja PaaS-arkkitehtuureita hyödyntäen. Nousevana teemana on turvallisuuden varmistaminen ja kokonaisuuden tehokas hallinnointi. Amazon Web Services:n kanssa yhteistyössä toteuttamamme tutkimus osoitti, että suurin osa haastatelluista piti pilveä turvallisempana vaihtoehtona kuin itse rakennettua ja hallinnoitua ICT-infraa. Itse uskon, että pilviympäristöihin perehtyneet tietoturva-ammattilaiset ovat pian todella kysyttyjä.

Tietosuoja liittyy turvallisuuteen olennaisesti ja johtavat pilvitarjoajat kuten Amazon, Google ja Microsoft tarjoavat jatkuvasti enemmän tietoa ja läpinäkyvyyttä aiheeseen liittyen. On hienoa nähdä, että strategiana ei ole piilottaa yksityiskohtia, jotka liittyvät tiedonsiirtoon vaan kertoa julkisesti nykytilanteesta sekä suunnitelmista jatkokehityksen suhteen.

 

Kestävä strategia matkaoppaaksi

Kestävä pilvistrategia muodostaa matkasi perustan. Keskiössä ei ole teknologia vaan ymmärrys oman organisaation kyvykkyyksistä ja pilvisiirtymän ajureista. Oman maturiteetin ja osaamisen kartoittaminen sekä tarpeet muutoksen johtamiselle ja kommunikoinnille on hyvä kirkastaa. Hyvä strategia auttaa muutoksen käytäntöönpanon lisäksi viestimään asiasta sekä yrityksen sisällä että ympäröivälle ekosysteemille, jolloin muutoksen onnistumisen todennäköisyys kolminkertaistuu.

Katso pilvimatkaoppaastamme missä vaiheessa matkaa olet:

  • Vision ja strategian määrittäminen
  • Pilven hallinnoinnin periaatteet ja käytänteet
  • Vankan teknisen pohjan luominen
  • Muutoksen toteuttaminen
  • Skaalaaminen, ylläpitäminen ja parantaminen

Mikäli teillä on tehty päätös pilven hyödyntämisestä, aloita matka jo tänään. Me autamme!

 

NAPPAA VINKIT PILVIMATKALLE

 

Jussi Puustinen

Jussi Puustinen vetää Goforella Cloud&DevOps -yksikköä ja hän on ulkoilmaa rakastava IT-ammattilainen, jolle jatkuvan asiakasarvon luominen on lähellä sydäntä. Jussilla on kokemusta IT-palveluiden koko elinkaarelta yli 20 vuoden ajalta - aina strategisesta suunnittelusta toteutuksiin ja alasajoon asti. Hän kukoistaa saadessaan auttaa asiakkaita hyödyntämään uusia teknologioita tuloksellisesti.

Linkedin profile

Piditkö lukemastasi? Jaa se myös muille.