Blogi 25.5.2020

Voiko työntekijän onnellisuutta mitata?

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 4 vuotta sitten.

Mittaamistrendi on laajentunut kaikkialle. Aikaisemmin omassa elämässä mittariksi riitti tieto, montako kertaa viikossa kävi pururadalla juoksemassa ja paljonko nousi penkistä. Nyttemmin puettavat rannetietokoneet antavat dataa jos jonkinlaista liikkeestä, rasituksesta, matkasta, unen määrästä ja väittämien mukaan jopa unenlaadusta.

Miten Framery Acoustics kasvattaa työntekijöidensä onnellisuutta? Entä miten onnellisuutta mitataan? Sain vieraakseni Framery Acoustics Head of People and Culture Anni Hallillan, joka kertoo tarkemmin ihmislähtöisesta johtajuudesta, sekä työssä jaksamisesta. Jakson löydät SoundCloudista ja Spotifysta.

Sitä saa mitä mittaa? 

Mittarit oikein käytettynä ovat mainio työkalu ohjaamaan toimintaa oikeaan suuntaan. Jos siis osaa jalostaa saatua dataa paremmin tulkittavaksi tiedoksi ja muodostaa siitä fiksuja toimenpiteitä.   

Lisätäänkö vauhtia, matkaa, molempia vai pitäisikö keventää hetkeksi? Kävellä tai ihan jopa jäädä hetkeksi sohvalle huilaamaan? 

Työelämässä puolestaan on eniten kiinnostanut tulos, eli mitä jää viivan alle. Koska viivan alle jäävä luku edelleen kiinnostaa, on myöhemmin alkanut kiinnostamaan myös, että mitä työntekijät oikeasti tekevät, mihin käyttävät aikaansa. Ja nykyään myös, mitä tuntevat ja ovatko onnellisia. Nimittäin onnellinen työntekijä pitäisi olla myös hyvä työntekijä?  

Onnellisuus kilpailuetuna

The Happiness Advanten kirjoittaja Shawn Anchor väittää, että tärkein yksittäinen menestystekijä on sitoutunut ja onnellinen henkilöstö. Eli onnellisuuspuhe ei ole pelkkää pehmoilua, vaan mahdollisesti ratkaiseva etu kilpailijaan nähden. 

Onnellisten ihmisten lasketaan olevan tuottavampia, he myyvät enemmän ja ovat vähemmän sairauslomalla, joten tällainen kyllä varmasti kiinnostaa yrityksen johtoa. Miten sitten tehdä työntekijät onnellisiksi?   

Onnellisten ihmisten lasketaan olevan tuottavampia, he myyvät enemmän ja ovat vähemmän sairaslomalla.

Onnellisuus voi tulla monista erilaisista asioista ja on hyvinkin henkilökohtainen tunne. Yrityksen on siis turha kehottaa työntekijöitään onnelliseksi, koska vastuu omasta onnellisuudesta on siis loppupeleissä työntekijällä itsellään. Työnantaja kuitenkin voi pyrkiä luomaan kulttuuria ja ympäristöä, jossa esteitä onnellisuuteen poistetaan aktiivisesti sekä kannustaa työntekijöitä oman onnellisuuden rakentamiseen.

Onko onnellisuutta sitten mahdollista mitata? 

Kirjasin jutun alussa mittareiden kykyyn tuottaa paljon dataa, mutta myös huomion että datasta pitäisi pystyä jalostamaan jonkinlaista tietoa sekä myös keksimään oikeanlaisia toimenpiteitä parannukseksi, eikä onnellisuus tee tähän poikkeusta. Onnellisuusmittari vaatii monenlaisen viisarin värähtelyn tarkkailua, tietojen yhdistelyä sekä kyselyä ihmisiltä itseltään.  

Yksi asia kuitenkin jo lisää onnellisuutta. Se, että onnellisuus otetaan niin vakavasti, että sitä yritetään ylipäätään mitata. Ja kasvattaa.


Tule kasvattamaan onnellisuutta meidän kanssamme

 ja tutustu, mitä meillä olisi sinulle tarjota!


Tämän kauden podcast host on Goforen agile coach Antti Niemi, joka auttaa tiimejä onnistumaan – onnellisesti.

Takaisin ylös