Neurodiversiteetti työelämässä on tärkeä aihe. Ihmisten erilaisten elämäntarinoiden kautta voimme oppia siitä, miten varmistamme yhdessä osallistavan työelämän ja arjen meille kaikille. Lue, mitä Tiia kertoo omista kokemuksistaan.
Elämäni ennen diagnoosia
Olen aina tuntenut itseni erilaiseksi ja ulkopuoliseksi. Pärjäsin hyvin peruskoulussa, mutta lukiossa asiat alkoivat muuttua todella haastaviksi. Minun oli vaikea saada ystäviä ja tuntui, että olin aina jotain liikaa: liian äänekäs, liian suorasukainen, liian energinen. Se sai minut tuntemaan eristäytyneeksi ja oudoksi, sillä en tiennyt mikä minussa oli vikana, miten muuttaa itseäni ja miten tulla hyväksytyksi osana ryhmää. Tunsin äärimmäistä yksinäisyyttä. Näiden vuosien aikana aloin kokea ADHD:lle tyypillistä rejection sensitive dysphoriaa, eli eräänlaista torjumisesta aiheutuvaa ahdistusta, ja menin ensimmäistä kertaa terapiaan. Vuosituhannen vaihteessa ei vielä ajateltu, että tytöilläkin voi olla ADHD, joten en saanut koulussa tarvitsemaani tukea pystyäkseni käymään lukion loppuun. Opintoni jäivät kesken keskittymis- ja muistiongelmien vuoksi.
Muutin työn perässä Englantiin, missä työskentelin seitsemän vuotta eri toimialoilla erilaisissa tehtävissä. Vaikka työskentelin mielekkäissä vastuullisissa tehtävissä, vaikeudet jatkuivat, olin perfektionisti, koin vuosittain ahdistus- ja masennuskausia ja lopulta sain ensimmäisen burnoutin 23-vuotiaana.
Tyttäreni syntyi Englannissa, ja muutettuani 2011 takaisin Suomeen tajusin, että minun oli opittava ymmärtämään itseäni, jotta voisin olla paras mahdollinen äiti ja esimerkki tyttärelleni. Onnistuin suorittamaan akateemiset opinnot ensimmäistä kertaa loppuun. Uskalsin myös aloittaa paritanssiharrastuksen fyysisestä kömpelyydestäni huolimatta ja tajusin, että se oli täydellinen vastalääke jatkuvalle tarpeelleni hurahtaa asioihin, joista innostun. Aloitin vapaaehtoistyön, jotta sain tyydytettyä haluni auttaa muita.
Menin osa-aikatöihin ja aloitin jatko-opinnot, mutta opinnot jäivät jälleen kesken. Työmäärä kasvoi liian suureksi, kun yritin yhdistää työn, opinnot ja yksinhuoltajuudesta johtuvat velvollisuudet. Samoihin aikoihin tulin tietoiseksi ADHD:sta, kun kaksi läheistä ystävääni kehotti minua perehtymään siihen ja aloittamaan diagnoosiprosessin. Ironista oli, etten kuitenkaan saanut prosessia aloitetuksi.
Diagnoosin jälkeen
Aloitin Goforella 2017. Jo ensimmäisenä päivänä minulle tuli olo, että olin vihdoin löytänyt paikan, jossa minut kohdattiin kokonaisvaltaisesti. Tunsin olevani osa yhteisöä ja kuuluvani työpaikkaan, jonka rakenteet tukivat vahvuuksiani ja saivat tuntemaan itseni arvokkaaksi, työntekijänä ja kollegana.
Päätyöni ohella pystyin hyödyntämään taitojani muissakin tehtävissä ja rooleissa, joissa tarvittiin esimerkiksi luovia ongelmanratkaisutaitoja, haluani auttaa muita ja parantaa toimintatapoja. Silti kesti vielä kolme vuotta ja kaksi ylikuormitusta, ennen kuin olin niin uupunut vuosien kovasta tsemppaamisesta, että lopulta vuonna 2020 otin yhteyttä työterveyteen selvittääkseni, mikä minussa oli vikana. Prosessi oli nopea ja sain ADHD-diagnoosin. Ensimmäisen lääkitykseni myötä tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni, millaista on, kun aivot ovat ”hiljaiset”, ärsykeherkkyys häviää ja pystyy keskittymään yhteen asiaan pitkäkestoisesti. Opin myös, että olin huomaamattani luonut monia sopeutumisjärjestelmiä oireiden käsittelemiseksi. Diagnoosin jälkeen maailmankuvani muuttui ja tajusin, että kaltaisilleni ihmisille on olemassa apua, ja mikä tärkeintä, en ollut yksin näiden elinikäisten kamppailujeni kanssa.
Vahvuuksieni löytäminen on vahvistanut positiivista käsitystä itsestäni
Goforella olen päässyt loistamaan ja saavuttamaan asioita, joita en olisi uskonut mahdolliseksi. Itseohjautuva tekemisen kulttuuri mahdollisti sen, että pystyin ottamaan vastaan kiinnostukseni mukaisia tehtäviä ja projekteja. Goforen kannustava ja arvostava kulttuuri sai minut tuntemaan, että olen oikeasti hyvä monissa asioissa. Kollegani ja esihenkilöni ovat kehuneet tehokkuuttani ja asennettani tarttua tehtävään kuin tehtävään, loputonta tarmokkuuttani, kykyäni innostaa muita sekä luovuuttani ja ideointikykyäni. Goforella olen oivaltanut, että kykyni oppia nopeasti uusia asioita on mahdollistanut sen, että olen voinut hypätä nopeasti uusiin haasteisiin ja rooleihin. Syvä rakkauteni ihmisiin ja tiimityöhön – ja elämänmittainen kokemukseni useiden päällekkäisten projektien pyörittämisestä – on opettanut minulle erinomaiset projekti- ja ajanhallinnan taidot.
Goforella työskentely on vahvistanut positiivista käsitystä itsestäni. Nyt voin olla hyvä työntekijä, hyvä äiti ja tasapainoinen ja terve Tiia ilman kompromisseja. Voin yhdistää työn ja vapaa-ajan joustavien työolojen ja -välineiden ansiosta. Voin järjestää elämäni niin, että minulla on aikaa ja energiaa kaikille tärkeille asioille myös työn ulkopuolella. Lisääntynyt tietoisuus ja ymmärrys ADHD:n aiheuttamista haasteista on auttanut minua hallitsemaan oireitani myös ilman säännöllistä lääkitystä.
Ymmärryksen lisääminen neurodiversiteetistä on työyhteisössä tärkeää
Työ on vasta alkanut. Gofore on nyt ottanut ensimmäisen askeleen kohti ymmärryksen laajentamista ja osaamista siitä, miten tukea neurodiversiteettiä työyhteisössä. Yksi keino on luoda oikeanlaiset tukirakenteet yhdessä neuroepätyypillisten ihmisten ja alan asiantuntijoiden kanssa. Kuten neurotyypillisten ihmisten, myös neuroepätyypillisten tarpeet vaihtelevat, joten on pohdittava perusteellisesti, millaiset työolot, välineet ja tilat tukevat neurodiversiteettiä.
Tietoisuuden ja ymmärryksen lisääminen neurodiversiteetistä on tärkeää, jotta siihen liittyvää leimautumista ja häpeää voidaan vähentää. Yksi omista aloitteistani on, että perustin vuosi sitten Goforen Slack-alustalle avoimen kanavan #speedclub, sillä huomasin, että meiltä puuttui kohtaamispaikka keskustelulle ja vertaistuelle. Kanavalle on ollut tarvetta, sillä neurodiversiteetti koskettaa monia meistä. Keskustelemme, kannustamme ja jaamme henkilökohtaisia tarinoitamme ja iloitsemme toistemme onnistumisista. Neurodiversiteetti ei ole trendikästä, vaan arkista jokapäiväistä kamppailua monelle meistä.
Minulla kesti 35 vuotta siirtyä kaottisuudesta kehityskelpoiseksi. En tule koskaan olemaan neurotyypillinen, mutta nyt tiedän, ettei minun tarvitsekaan olla sopiakseni joukkoon.
Olen riittävä ja hyvä omana erikoisena itsenäni.
Haluamme Goforella olla monimuotoisen työelämän ja työyhteisön rakentamisen edelläkävijä. Yksi strategisista tavoitteistamme on tarjota työntekijöillemme yksilöllistä tukea erilaisiin tarpeisiin ja elämäntilanteisiin. Jotta se olisi mahdollista, meidän on itse ymmärrettävä monimuotoisuutta paremmin. Lue lisää Neurodiversiteetti työelämässä.
