Blogi 26.9.2019

Tiimirekrykampanja muutti pysyvästi Goforen rekrytointia 

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 5 vuotta sitten.

Viime keväänä Goforella kannustettiin työnhakijoita itse keräämään ympärilleen unelmiensa työkaverit ja hakemaan töitä porukkana. Tiimin pystyi kokoamaan vanhoista opiskelukavereista, jalkapallokentän laidalta, saunailloista tai vuosien takaisesta työpaikasta – Goforella ei haluttu luoda mitään määreitä tiimin jäsenten tai tiimin rakentamisen suhteen.  

Tiimihaku pysyväksi tavaksi hakea Goforelle töihin

Tiimien rekrytointi tuntui tuoreelta ja ennen kaikkea goforemaiselta tavalta rekrytoida. Vaikka alun perin tiimirekrytointi oli suunniteltu kertaluontoiseksi kampanjaksi, Goforella päätettiin pitää se pysyvänä väylänä hakea töihin.  
“Haluamme jatkuvasti haastaa perinteistä hakutapaa. Tiimirekrytoinnin vakiinnuttaminen hakuväyläksi ei ole ainoa viime aikojen avaus rekrytoinnissamme – haimmehan esimerkiksi menneen kesän kesätyöntekijämme päivän mittaisella hackathonilla, vuosi sitten jaoimme uusille työntekijöillemme Goforen osakkeita ja kerran yllytimme hakijoita pyytämään meitä työhaastatteluun”, kertoo Goforen rekrytoinneista ja työnantajamielikuvasta vastaava Anni Roinila 
Anni korostaa, että Goforella kaikessa toiminnassa uskotaan tiimien yhdessä tekemiseen sekä tiimien omaan autonomiaan ja päätöksentekoon: “Luotamme tiimeihin ja siihen, että tiimit itse tietävät parhaat toimintatavat – esimerkiksi miten luoda toimivat projektikäytännöt ja paljonko käyttää rahaa tiimin viihtyvyyteen. On hyvä myös muistaa, että meillä tiimit eivät koske vain työprojekteja vaan erilaisia tiimejä löytyy myös niin osaamisen kehittämisen kuin vapaa-ajankin kerhotoiminnan ympäriltä.” 

Tiimien rekrytointi tuo mukanaan myös haasteita 

“Alussa jännitimme, saammeko ollenkaan hakemuksia. Kun ensimmäinen hakemus vastaanotettiin, kiljahdin ilosta ääneen”, kertoo Anni. Hakemuksia tuli myöhemmin useita lisää ja hakeneiden tiimien joukosta löytyi hyvin osaavia ja keskenään erilaisia tiimejä. “Tiimihakemukset erosivat toisistaan ja jokaisen tiimin sisältä löytyi myös erityyppistä osaamista. Tiimit olivat niin teknisiä, muotoiluun painottuvia kuin myös muuta meille varsin relevanttia erityisosaamista sisältäviä”, kertoo Anni. 
Uusi hakutapa opetti uutta myös Goforellle. “Yllätyimme siitä, kuinka paljon enemmän aikaa tiimien rekrytointiin kannattaa varata verrattuna yksilöiden rekrytointiprosessiin. Vei aikaa, että saimme järjestettyä yhteisen haastattelun sopimaan kaikillle tiimin jäsenillle. Lisäksi jokaisen tiimin kohdalla tarvitaan syvempää keskustelua resursoinnin kanssa, jotta voimme varmistua siitä, että tiimi pääsee yhteiseen projektiin. Tälläkin hetkellä odottelemme yhden teknisen tiimin kanssa sitä, että heidän oma tilanteensa kaikkien osalta mahdollistaisi siirtymisen meille ja toisaalta varmistamme sen, että juuri tuona hetkenä meillä on tarjota heille mieleinen, yhteinen projekti”, kertoo Anni.  
Anni korostaa, että oman unelmatiimin kokoaminen ja jäsenten mukaan houkutteleminen vie aikaa. Myös ajatuksen totuttaminen siihen, että töitä voi hakea porukalla saattaa viedä hetken. “Jäämme innolla odottamaan, miten tiimien rekrytointi sujuu myös tulevaisuudessa”, summaa Anni.  

Lue, miten kampanja sai alkunsa yhteistyöstä Tampereen yliopiston opiskelijoiden kanssa: https://gofore.com/dreamteam.
Kampanjasivuston ja lisää tiimirekrytoinnista: https://gofore.com/teams/
Lisätietoja:
Anni Roinila
040 489 7294
anni.roinila@gofore.com

Gofore Oyj

Takaisin ylös