Blogi 12.4.2021

Uusia ideoita osallistavaan etäopetukseen – virtuaalifasilitoinnin keinoja opettajille

Kiva kun löysit tämän artikkelin! Se sisältää varmasti hyvää tietoa, mutta pidäthän mielessä, että se on kirjoitettu 3 vuotta sitten.

Onko etäpalaverissa ollut olo kuin chat-juontajalla? Luimme Ylen juttua etäopetuksesta, opetustilanteista, joissa vuorovaikutus voi puuttua jopa kokonaan. Ajatus tuntui niin tutulle!

Etäfasilitointi on tullut osaksi yhä useamman työnkuvaa, ja yhdistää myös opettajaa ja muotoilijaa.

“Onko siellä ketään?”

Ennen viime vuotta olisi tuntunut hullulta pitää työpaja etänä, ellei sitten osallistujat olleet eri mantereilla. Oli tärkeää päästä näkemään ihmiset kasvotusten: tulkitsemaan eleitä, kiertelemään tilassa ryhmätehtävien aikaan ja neuvomaan, jos joku näytti tarvitsevan apua. Sitten siirryttiin työskentelemään etänä. Huone vaihtui videopuheluksi ja ihmiset nimikirjainpalloiksi. Saimme vain luottaa siihen, että viesti kulkeutuisi perille sillä osaamisella mitä meille siinä hetkessä oli, sillä osallistujien reaktioita ei nähnyt kuten ennen.

Viimeinen vuosi on mennyt etäfasilitoiden. Olemme kohdanneet paljon uusia haasteita ja päivittänyt metodimme ja työkalumme uusiin. Miettimään erilaisia uusia kannustamisen ja osallistamisen tapoja.

Kun Yle nosti maaliskuussa aiheen esille opettajien näkökulmasta, mietimme että heidän jos jonkun ammattiryhmän olisi tärkeää saada osallistujat mukaan ja oivaltamaan! Artikkeli listasi erilaisia opettajien kokemia haasteita, joista mieleenpainuvin ja samastuttavin oli vertaus chat-juontajaan – juuri tuo edellä kuvattu tunne siitä, kun puhut tyhjyyteen ja toivot, että yleisösi on siellä ja pysyisi mukana.

Palvelumuotoilijoiden ideat myös opettajien käyttöön

Keskustelimme artikkelista muotoilijakollegojen kanssa. Miten tuttuja haasteita siinä listattiinkaan! Aloimme pohtia, josko meidän kokemuksista ja metodeista voisi olla hyötyä myös opettajille. Voisimmeko me jotenkin auttaa?

Palvelumuotoilijan työssä tärkeintä on se, että saamme osallistujat aktivoitua, osallistumaan ja oivaltamaan. Meidän tehtävämme on saada osallistujat tuntemaan olonsa turvalliseksi, jotta he uskaltavat jakaa kriittisempiäkin ajatuksia ja huolenaiheita. Ilman tätä emme voi onnistua työssämme.

Muutama viesti artikkelin lukemisen jälkeen ja olimme jo ideoineet, kuinka jakaa vinkkejä ja oppeja opettajille osallistavaan etäfasilitointiin. Pyörät pyörivät, webinaarin agenda rakentui ja lähdimme kartoittamaan opettajien tilannetta kentällä. Haluammekin jakaa etäfasilitoinnin menetelmiä, työkaluja ja iloa opettajien käyttöön.

Webinaariin ilmoittautuminen on käynnissä, tule mukaan!

Tule mukaan webinaariin: Osallistava virtuaalifasilitointi opettajille 5.5.2021

virtuaalifasilitointi

Päivi-Mari Hietamies

Takaisin ylös