Fakta on, että lähes kaikki ihmiset käyttävät digitaalisia palveluita päivittäin ja suurin osa useilla eri päätelaitteilla. On tärkeää tarjota palvelun käyttäjille saumaton ja miellyttävä käyttökokemus digitaalisissa kanavissa fyysisten kanavien niillä kokonaan korvautuessa tai täydentyessä.
Yritysten on jatkuvasti kehitettävä digitaalisia palveluitaan vastaamaan muuttuvia tarpeita, puhuttiin sitten palvelun käyttäjinä ihmisistä tai älykkäistä laitteista. Digitaalisten palveluiden jatkuva modernisointi on elintärkeää nykyaikaisessa liiketoiminnassa.
Erilaiset kipupisteet iskevät karusti naamaan, kun digitaaliset palvelut eivät ole ajantasalla. Esimerkiksi, jos palvelussa on kehno käyttöliittymä, käyttäjät voivat tuntea olonsa turhautuneiksi ja jättää palvelun käyttämättä. Tämä johtaa suoraan menetettyyn myyntiin palvelun käytössä ja asiakkaiden menetykseen pitkällä aikavälillä.
Hitaat latausajat, puutteellinen käytettävyys mobiililaitteella tai vanhentunut sisältö johtavat kaikki negatiiviseen käyttökokemukseen ja käyttäjien menetykseen. Järjestelmien tulee olla toimintavarmoja; käyttökatkot, kaatuilut ja virheilmoitukset saavat käyttäjän siirtymään Googlen hakutuloksista seuraavaan, luotettavamman oloiseen palveluun.
Vanhentuvat järjestelmät avaavat usein huomaamattakin uusia mahdollisuuksia kyberhyökkäyksiin tietoturvan rapautuessa, kun puutteita esimerkiksi kolmansien osapuolten käytetyissä komponenteissa raportoidaan, sekä vaatimuksien yleisesti tiukentuessa.
Vanhentuvat järjestelmät avaavat usein huomaamattakin uusia mahdollisuuksia kyberhyökkäyksiin tietoturvan rapautuessa.
Maailma on menossa yhä enemmän kohti digitaalista tulevaisuutta, ja yritykset, jotka eivät pysy ajan tasalla, jäävät jälkeen kilpailusta. Tavoitteellinen digitaalisten palveluiden modernisointi parantaa asiakaskokemusta, ylläpitää tietoturvaa, lisää käyttöä ja parantaa näin yrityksen tavoitteellista suoriutumista muuttuvassa maailmassa mahdollistaen skaalautuvien, tehokkaiden, suorituskyvyltään samalla kustannustehokkaasti toimivien ratkaisuiden tarjoamisen.
Esimerkiksi, jos verkkopalvelussa on saumaton käyttöliittymä ja käyttö onnistuu ruuhkahuipuista huolimatta, asiakkaat yksinkertaisesti ostavat enemmän, puhuttiin sitten verkkokaupoista tai digitaalisista palveluista, joiden kautta sisältöä voidaan kuluttaa. Modernit palvelut keräävät ja hyödyntävät dataa esimerkiksi ehdottamalla suosituksia käyttäjän ostoprofiilin tai ostokäyttäytymisen perusteella. Vastaavasti kun asiakaspalveluun on helppo saada yhteys, esimerkiksi tekoälyä hyödyntävää chatbot -ratkaisua käyttäen, asiakkaat voivat ratkaista ongelmiaan nopeasti ja saada paremman kokemuksen tarjotuista palveluista.
On toki tärkeää tunnistaa milloin tekoälyn ja siihen perustuvan automaation roolin arvo myös käyttäjälle on ihmistä parempi ratkaisu ja milloin ei. Kokonaisuutena puhutaan modernista kokonaiskokemuksen lähestymisestä.
Esimerkiksi, jos verkkopalvelussa on saumaton käyttöliittymä ja käyttö onnistuu ruuhkahuipuista huolimatta, asiakkaat yksinkertaisesti ostavat enemmän.
Modernit järjestelmät mahdollistavat paremman käyttäjäkokemuksen sekä asiakkaiden ja muuttuvan maailman tarpeisiin vastaamisen tietoturvallisesti, kestävästi ja kustannustehokkaasti myös ympäristö huomioiden.
Työkalupakkiin lukeutuu ketterien toimintatapojen lisäksi, ei vain ihmiskeskeisen, vaan elämäkeskeisen suunnittelun ja palvelumuotoilun menetelmät, verkkopalveluiden, mobiilisovellusten, erilaisten yhdistelmäpalveluiden ja useita tuotteita palvelevien alustojen kehittäminen, automatisointityökalut, laadunvarmistus, tietoturva ja analytiikkatyökalut.
Loppujen lopuksi asiakaskokemus on avain menestyvään liiketoimintaan, ja digitaalisten palveluiden modernisointi on keskeinen osa sen saavuttamisessa. Yritykset, jotka panostavat digitaalisiin palveluihin ja käyttäjäkokemukseen, ovat kilpailukykyisempiä ja paremmin valmistautuneita tulevaisuuden haasteisiin luoden merkityksellisiä digitaalisia palveluita.
Digitaalisessa palvelussa tulee voida viihtyä ja tuntea olevansa turvassa. Pidetään huoli, että palvelut ovat kilpailykykyisiä, nykykaikaisia ja valmiita tulevaisuuden haasteisiin ja uusiin mahdollisuuksiin.
Lakkaa lapioimasta rahaa vanhenevaan teknologiaan!
Pidimme 16.5.2023 webinaarin, jossa käytiin läpi miksi modernisoinnin momentum on nyt, miten uudistaminen lisää turvallisuutta ja miten säästät rahaa tehostuvalla tuotekehityksellä.