Liity joukkoon

Test Specialist / Lead pankki- ja vakuutusalan kokemuksella

Hae nyt!

Gofore on kansainvälinen digitaalisen muutoksen konsulttiyhtiö. Meillä on lähes 1 500 asiantuntijaa kaikkiaan 18 toimipisteessä Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Virossa ja Espanjassa. Teknologian ja liiketoiminnan asiantuntijamme rakentavat toimivaa, turvallista ja yhdenvertaista digitaalista yhteiskuntaa palveluineen sekä kestäviä älykkään teollisuuden ratkaisuja. Monimuotoista osaajajoukkoamme yhdistävät pioneerihenkisyys sekä halu luoda inhimillisempää ja vastuullisempaa digimaailmaa. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2024 oli 186,2 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Visiomme on olla merkittävin eurooppalainen digitaalisen muutoksen asiantuntijayritys.

Lisätietoja Goforesta työnantajana löydät halutessasi liity joukkoon- ja kulttuurisivuiltamme.

Haemme intohimoisia testauksen asiantuntijoita monipuolisiin asiakasprojekteihimme 

Tässä tehtävässä pääset osaksi yhteisöämme, johon kuuluu yli 160 oppimisesta ja tiedon jakamisesta nauttivaa testaus- ja laadunvarmistusasiantuntijaa. Osaamisellasi on iso vaikutus, sillä autat asiakkaita testausosaamisellasi heidän liiketoimintansa kannalta kriittisissä hankkeissa. Tärkeintä on aito kiinnostus ohjelmistojen laatua ja testaamista kohtaan. Lupaamme tarjota sinulle haastavia asiakasprojekteja, asiantuntijayhteisömme tuen ja tarvitsemasi välineet osaamisesi jatkuvaan kehittämiseen! 

Monipuolinen asiakaskuntamme koostuu sekä yksityisen että julkisen sektorin organisaatioista (mm. LähiTapiola, Elisa, Verohallinto, Kone), joita yhdistää nykyaikaisilla teknologioilla toteutettavat haastavat kehitystehtävät.

Mitä tarjoamme sinulle

Hyvinvoivat työntekijät ja sujuvan arjen luominen ovat Goforen ydin. Haluamme olla työyhteisö jossa työn tekeminen on innostavaa, palkitsevaa ja ammatillista osaamista kasvattavaa. Maineemme laadukkaiden palveluiden tuottamisessa asiakkaillemme on yksinomaan huippuasiantuntijoidemme ansiota. Asiakastyytyväisyys on meille tärkeää ja NPS:mme onkin korkea, 62 (2025). Goforelaiset saavatkin erityisen hyvää palautetta asiakaslähtöisestä asenteesta. Työntekijätyytyväisyytemme perustuu tutkitusti osaavaan yhteisöön ja yhdessä tekemiseen.

Olemme ylpeitä läpinäkyvästä toimintakulttuuristamme, pioneerihenkisyydestämme sekä siitä että olemassaolollamme on suurempi tarkoitus kuin pelkästään voiton tuottaminen – pyrkimys inhimillisempään, kestävämpään ja eettisempään digimaailmaan ja työelämään. Meillä pääset osaksi yhteisöä jossa olet lähellä oman osaamisalueesi muita osaajia ja samalla läheisesti töitä tehden toisten huippuosaajien kanssa asiakasprojektissa. Olemme organisoituneet asiakaslähtöisesti, mikä mahdollistaa yksilö- ja tiimionnistumisten näkyväksi tekemisen ja oman osaamisen kasvattamisen vaikkapa toimiala edellä.

Goforelaisten yhteisöllisyys ulottuu myös työn ulkopuolelle erilaisten aktiviteettien kuten toimistotapahtumien, lautapelien ja perhepäivien muodossa. Jotta työ ja vapaa-aika löytäisivät tarvitsemasi tasapainon, tarjoamme sinulle joustavat työskentelyolosuhteet ja työvälineet, jotka saat valita tarpeidesi mukaan. Edellä mainittujen lisäksi meillä on kattavat etuudet. Goforella on käytössä oma, tekijöidemme näköinen työehtosopimus. Voit tutustua siihen täällä.

Mitä odotamme sinulta

  • Olet kokenut (useampi vuosi) manuaalitestaaja ja haluat syventää osaamistasi siinä

  • Sinulla on useamman vuoden kokemus pankki- ja vakuutusalan toimialasta ja tietojärjestelmistä

  • Sinulla on useamman vuoden kokemus laajojen toiminnanohjausjärjestelmien (ERP) testaamisesta

  • Sinulla on monipuolista testausosaamista sekä intoa haastaa itseäsi uusien teknologioiden ja työskentelytapojen muodossa

  • Sinulla on kokemusta jostain testauksenhallintajärjestelmästä

  • Tunnet ketterät menetelmät ja kykenet edistämään asioita myös vajavaisin tiedoin

  • Sinulle on muodostunut omia hyviä testauksen käytäntöjä ja näkemyksiä, ja osaat hyödyntää niitä käytännössä

  • Ymmärrät testauksen kokonaisuutta ja sinulla on kokemusta testauksen eri vaiheista

  • Nautit asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa työskentelystä ja uskallat tuoda esiin ongelmakohtia ja ratkaisuehdotuksia.

  • Olet kiinnostunut erilaisista asiakasprojekteista ja haluat auttaa ratkaisemaan asiakkaiden ongelmia

  • Työskentelysi onnistuu sujuvasti suomeksi ja englanniksi

Huomioithan, että tehtävään valitulle henkilölle voidaan tehdä asiakkaan edellyttämä henkilöturvallisuusselvitys.

Palkkakehitys

Meille Goforella on tärkeää, että työstä maksetaan kunnollinen kokonaiskorvaus. Palkkaan vaikuttaa paitsi kokemus ja taidot, myös kaksi arvoamme: aktiiviset toimet sen eteen että Gofore on hyvä työpaikka kaikille sekä asiakasnäkökulman huomioiminen kaikessa tekemisessä. Oman esihenkilön kanssa käytävissä palkkakeskusteluissa keskeistä on saamasi palaute, laskutusaste (olemmehan konsultteja!) sekä oman osaamisen kehittäminen.

Tässä tehtävässä kuukausipalkan ohessa on käytössä yrityksen menestykseen liittyviä erillisiä bonuksia. Bonukset voivat liittyä esimerkiksi rekrytointiin, myyntiin tai Goforen tunnettuuden kasvattamiseen.

Rekrytointiprosessimme

Lue täältä mitä tapahtuu sen jälkeen, kun lähetät meille hakemuksesi ja miten rekrytointi Goforella etenee. 

 

Huomioimme mielellämme neurodiversiteetin vaatimukset rekrytointiprosessissa ja tarvittaessa muokkaamme prosessia tarpeidesi mukaisesti.

Toimipisteet

Helsinki, Tampere

If we proceed in the recruitment process, what is your preferred method of contact?

By sending this application, you confirm that you have read Gofore's privacy policy and give your consent to handling your candidate data.

Takaisin ylös