Toimitusjohtaja ja johtoryhmä

Toimitusjohtaja ja johtoryhmä

Gofore Oyj:n toimitusjohtajana toimii Mikael Nylund.

Yhtiön toimitusjohtajan valitsee hallitus. Toimitusjohtaja johtaa ja kehittää yhtiön liiketoimintaa ja vastaa operatiivisesta hallinnosta hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Hän esittelee ja raportoi hallitukselle. Toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien määräysten mukaisesti ja vastaa siitä, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty.

Johtoryhmä avustaa toimitusjohtajaa liiketoimintojen kehittämisessä ja operatiivisessa hallinnossa. Johtoryhmän nimittää hallitus. Johtoryhmään kuuluvat:

Johdon omistukset

MIKAEL NYLUND

TOIMITUSJOHTAJA, TEKN.YO, S. 1975

Mikael Nylund on toiminut yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 2019 lähtien. Nylund toimi aiemmin yhtiössä yritysjärjestelyistä vastaavana johtajana vuonna 2019 ja johdon konsultoinnin liiketoiminnasta vastaavana johtajana vuosina 2016–2019. Nylund on toiminut myös yhtiön IT-johdon asiantuntijapalveluiden liiketoimintavastaavana vuosina 2012–2015 ja vanhempana konsulttina vuosina 2010–2011. Nylund työskenteli aiemmin teknologiapäällikkönä Enfo Oyj:ssä vuosina 2005–2010, teknologiajohtajana Capnova Oy:ssä vuosina 2001–2005 ja IT-palveluihin erikoistuneena yrittäjänä vuosina 1998–2001. Nylund on lisäksi toiminut hallituksen jäsenenä Capnova Oy:ssä vuosina 2008–2018.

TEPPO TALVINKO

TALOUSJOHTAJA, KTM, S. 1966

Teppo Talvinko on toiminut yhtiön talousjohtajana vuodesta 2020 lähtien. Hän on aikaisemmin toiminut talousjohtajana Nurminen Logistics Oyj:ssä vuosina 2018–2019, Maintpartner Suomi Oy:ssä vuosina 2014–2018, Ixonos Oyj:ssä vuosina 2013–2014, FCG Finnish Consulting Group Oy:ssä vuosina 2009–2013 ja SITA Finland Oy:ssä vuosina 2005–2009. Talvinko on toiminut hallituksen jäsenenä Nurminen Logistics Services Oy:ssä ja RW Logistics Oy:ssä vuosina 2018–2020 sekä Nurminen Maritime Latvia SIA:ssa ja Nurminen Maritime UAB:ssa vuosina 2019–2020.

RIIKKA VILMINKO-HEIKKINEN

JOHTAJA, MYYNTI JA ASIAKASARVO, FILOSOFIAN TOHTORI, S. 1983

Riikka Vilminko-Heikkinen on toiminut yhtiön myynnistä ja asiakasarvosta vastaavana johtajana vuodesta 2021. Hän on aiemmin toiminut yhtiön julkisen sektorin liiketoiminnan ja myynnin kehittämisestä vastaavana johtajana vuosina 2019–2021, kuntien ja aluehallinnon liiketoiminnasta ja myynnistä vastaavana vuosina 2017–2019 nimikkeellä business manager sekä konsulttina vuosina 2016–2017. Hän työskenteli aiemmin Tampereen kaupungilla tietoarkkitehtina vuosina 2011–2015 ja tietohallintokoordinaattorina sekä projektipäällikkönä vuosina 2007-2011. Vilminko-Heikkinen on toiminut Tampereen kauppakamarin ICT-valiokunnan hallituksen jäsenenä vuodesta 2022.

VILLE HURNONEN

JOHTAJA, YRITYSJÄRJESTELYT & TIETOHALLINTO, KTM, TEKN. YO, S. 1973

Ville Hurnonen on toiminut yhtiön yritysjärjestelyistä vastaavana johtajana vuodesta 2021 ja tietohallintojohtajana vuodesta 2023. Hän on aikaisemmin työskennellyt toimitusjohtajana Netwheels Oy:ssä vuosina 2013–2021, liiketoiminta-arkkitehtina Appelsiini Finland Oy:ssa vuosina 2012–2013, pilvipalveluiden johtajana Elisa Oyj:ssa vuosina 2010–2012, johtajana Enfo Oyj:ssa vuosina 2006–2009 ja toimitusjohtajana Capnova Oy:ssa vuosina 2000–2005. Hurnonen on toiminut perustamassaan Binary Design Agency Oy:ssa vuodesta 2019.

AULI PACKALÉN

JOHTAJA, BRÄNDI, TARJOOMA JA VASTUULLISUUS, KTM, S. 1976

Auli Packalén on toiminut yhtiön brändistä, tarjoomasta ja vastuullisuudesta vastaavana johtajana vuodesta 2023. Hän on aiemmin toiminut Goforen vuonna 2021 ostamassa CCEA Oy:ssä seuraavissa tehtävissä: johtoryhmän jäsen vuosina 2010–2023, muutoskyvykkyyden kehittämisen liiketoiminnasta vastaava johtaja 2021–2023, brändistä ja palvelukehityksestä vastaava johtaja vuosina 2019–2023, johtava konsultti ja markkinointijohtaja vuosina 2016–2019 sekä kehitys- ja markkinointijohtaja ja seniorikonsultti vuosina 2010–2016. Hän työskenteli aiemmin Viestintätoimisto Compositor Oy:ssä operatiivisena johtajana vuosina 2009–2010, viestintäpäällikkönä 2002–2008 sekä tiedottajana 2001–2002. Packalén on toiminut Aromtech Oy:n hallituksen puheenjohtajana 2019–2022 ja on vuodesta 2022 hallituksen varajäsenenä. Hän on toiminut Lapinnova Oy:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2004 alkaen ja TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2024 alkaen.

JUHA VIRTANEN

JOHTAJA, DIGITAALISET PALVELUT, KTM, S. 1977

Juha Virtanen on toiminut yhtiön digitaalisten palveluiden liiketoiminnan johtajana vuodesta 2021. Virtanen on aiemmin toiminut myynnistä ja asiakasarvosta vastaavana johtajana vuosina 2016-2021, ohjelmistokehityksen johtajana vuosina 2012–2015 sekä myynnin ja markkinoinnin johtajana vuosina 2007–2011. Virtanen työskenteli aiemmin DiCoden myynnin ja markkinoinnin johtajana vuosina 2005–2007 ja ProApacin liiketoiminnan kehittäjänä vuosina 2004–2005. Virtanen on toiminut JV-Rakennus Oy:n hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2016 lähtien sekä hallituksen jäsenenä Huld Oy:ssä vuodesta 2022 lähtien.

ELJA KIRJAVAINEN

JOHTAJA, DIGITAALINEN MUUTOS, TJ., GOFORE LEAD OY, TOIMITUSJOHTAJAN SIJAINEN, KONSERNI, DI, S. 1974

Elja Kirjavainen on toiminut yhtiön digitaalisen muutoksen neuvonantopalveluiden johtajana vuodesta 2020 lähtien ja konsernin toimitusjohtajan sijaisena vuodesta 2022. Hän on toiminut myös yhtiön tytäryhtiön Gofore Lead Oy:n (aiemmin Silver Planet Oy) toimitusjohtajana vuodesta 2017. Aiemmin hän on toiminut Capgemini SE:ssä Senior Vice President -nimikkeellä Business Platforms -yksikössä vuosina 2016–2017, Senior Vice President -nimikkeellä Offshore Services Europe -yksikössä vuosina 2013–2016, Senior Vice President -nimikkeellä Application Services Nordics -yksikössä vuosina 2011–2013, Vice President -nimikkeellä Sales Director Finland -yksikössä vuosina 2007–2011 ja Public Sector Finland -yksikön johtajana vuosina 2004–2007. Kirjavainen on toiminut hallituksen jäsenenä EMK Invest Oy:ssä vuodesta 2017. Aikaisemmin Kirjavainen on toiminut hallituksen jäsenenä Eigenvalue Oy:ssä vuosina 2004–2017.

SANNA HILDÉN

HENKILÖSTÖJOHTAJA, TKT, S. 1974

Sanna Hildén on toiminut Yhtiön henkilöstöjohtajana vuodesta 2021 lähtien. Hän työskenteli aiemmin Yhtiön palveluksessa Senior Management Consultant -nimikkeellä vuosina 2019–2020. Hildén toimi aiemmin yrittäjänä Välke Oy:ssä vuosina 2018–2019, henkilöstöjohtajana Pihlajalinna Oyj:ssä vuosina 2015–2018, vanhempana tutkijana ja projektipäällikkönä Tampereen teknillisessä yliopistossa vuosina 2010–2014, yrittäjänä Art Partners Finland Oy:ssä vuosina 2003–2010 ja johtotehtävissä Nokia Oyj:ssä vuosina 1998–2002. Hildén on toiminut hallituksen jäsenenä Freia Oy:ssä vuodesta 2020 lähtien. Aikaisemmin Hildén on toiminut hallituksen jäsenenä Välke Oy:ssä vuosina 2018–2020.

MIIKA NURMINEN

JOHTAJA, DIGITAALINEN LAADUNVARMISTUS JA TJ., GOFORE VERIFY OY, MBA, S. 1969

Miika-Markus Nurminen on toiminut yhtiön digitaalisen laadunvarmistuksen johtajana vuodesta 2020. Hän on toiminut myös yhtiön tytäryhtiön Gofore Verify Oy:n (aiemmin Qentinel Finland Oy) toimitusjohtajana vuodesta 2020. Nurminen on aikaisemmin toiminut QPR Software Oyj:ssä liiketoimintajohtajana ja johtoryhmän jäsenenä vuosina 2015–2020, kokonaisarkkitehtuuriratkaisujen johtajana vuosina 2011–2014, Business Process Management -ohjelmistotuotelinjan johtajana vuosina 2009–2010, tuotekehitysjohtajana vuosina 2008–2009 ja johtavana konsulttina, asiakastuen ja sisäisen tietohallinnon päällikkönä sekä johtavana tuotepäällikkönä vuosina 1999–2007.

KALLE MÄKI

LAKIASIAINJOHTAJA, OTM, S. 1984

Kalle Mäki on toiminut yhtiön lakiasiainjohtajana vuodesta 2021. Hän toimi aiemmin yhtiön palveluksessa Legal Counsel -nimikkeellä vuosina 2018–2020. Mäki on aikaisemmin työskennellyt Roschier Asianajotoimisto Oy:ssä Senior Associate -nimikkeellä vuosina 2017–2018, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnassa Senior Legal Counsel -nimikkeellä vuonna 2017 ja Legal Counsel -nimikkeellä vuosina 2014–2016 sekä Bird & Bird Asianajotoimisto Oy:ssä Associate -nimikkeellä vuosina 2012–2013.

HARRI LAUKKANEN

JOHTAJA, TEOLLISUUDEN DIGITALISAATIO, TOIMITUSJOHTAJA, GOFORE DRIVE OY, INS., S. 1980

Harri Laukkanen on toiminut yhtiön tytäryhtiö Gofore Driven (ent. Devecto) toimitusjohtajana ja teollisuuden digitalisaatioliiketoiminnan johtajana vuodesta 2022 lähtien. Hän on Devecton perustajajäsen ja oli yhtiön hallituksen jäsen vuoden 2021 loppuun saakka. Aiemmin hän toimi Devectossa teknologiajohtajan roolissa vuosina 2018-2021, Intelligent Machines -liiketoimintajohtajana vuosina 2016-2022 ja teknologiapäällikkönä vuosina 2013-2016. Tätä ennen Laukkanen toimi ohjelmisto- ja menetelmäkehittäjänä Valtra Oy:ssä 2010-2013, elektroniikkasuunnittelijana Espotel Oy:ssä 2007-2010 sekä ohjelmistokonsultoinnin yksityisyrittäjänä 2004-2013.

MARC FUCHS

DACH-ALUEEN TOIMITUSJOHTAJA, TEKNIIKAN TOHTORI, S. 1973

March Fuchs on toiminut yhtiön saksankielisen Euroopan eli DACH-alueen toimitusjohtajana vuodesta 2024. Hän on aiemmin toiminut Randstad Digital Germany AG:n johtoryhmän jäsenenä ja vastannut yhtiön autoteollisuuden ja valmistavan teollisuuden asiakkuuksien liiketoiminnasta 2022-2023. Tätä ennen Fuchs on toiminut NTT Data Deutschland GmbH:ssa Senior Vice Presidentinä vastaten mm. yhtiön BMW:n asiakkuudesta vuosina 2014-2022 sekä vastannut Capgeminillä konsernin Saksan yhtiön myynnistä, jälkimarkkinoinnista sekä autoteollisuuden liiketoiminnan kasvattamisesta Saksassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa vuosina 2011-2014.

Tilaa Goforen tiedotteet

Saat pörssitiedotteet, lehdistötiedotteet sekä tiedot johdon liiketoimista suoraan sähköpostiisi.

Tilaa tiedotteet

Takaisin ylös